1817679.jpg

Roikkuu oksast' aihkin,
luppo tukko, tumman harmaan musta.
Valon mukaan väri vaihtuu,
katseen mukaan lihoo, laihtuu,
tuulen mukaan liehuu, leyhyy.

Kulkee alta ukko, latvas' istuu metsokukko,
nokas' tuhti neulastukko.
Ympärillä taaja laaja aava,
naamionaan naava, valuva kuin laava,
ettei tule päähän haava,
jos sattuu ukkokuoma siipiveikon huomaan,
homenokan, wanhan peikon
ja tuonen luodin suomaan sivuun punertavan luomen.

Jää koittamatta silloin kukon huomen.

On ukol' aina sama kaava, saaliin saava.
Verkallensa liikkuu, puusta puulle kiikkuu,
hissukasti hiipii, mättään yli kiipii, ruohoo ylleen riipii,
räpyttelee siipii tapaan metson akan.

Maassa mataa madon tapaan,
väliin määkii niin kuin lammas, puree toinen toista hammas.
Kuuntelee ja odottaa, polvillensa pudottaa,
ryömii raavas mies kuin lapsi, tartuu oksaan hapsi.
Heilumaan jää viriin.

Rautaa pitkin sihtaa, hymyyn kaartuu huuli.
Jäitpä metsokukko liriin.
Laukausta pihtaa...

AUOSOTA.gif