1308942.jpg
1774092.jpg
1308941.jpg

Iltarusko muuntuu verkkaan yöksi,
liekkiin syttyy taivaan kannet, pilvet puuntuu.

Tuuli ajallansa tyyntyy,
virran kalvo ryytyy, hyytyy viimeisinkin viri keton;
huuntuu pinta usvan valuessa varjoin syliin,
taakse joen polven leton, kyliin muinaisihin muihin.

Kiikkuu viiri yllä taivaanpiirein,
joskus liikkuu tuulen kera hopuin kiirein,
wiiman kera liehuu,
puuskissansa riehuu.
Nyt tyvenessä ilmavana lerppuu öisen tovin.

Itseni mä yölle myön, löysään irti vyön,
pistän naulaan, alan virttä, yölle ylistystä laulaa.
Susirumpuun vaimeasti lyön
ja annan myöhäillan tehdä kaiken tunnelmaisen työn.
On tunne löyhä jäyhän köyhän höyhän.

Wahva tunto valtaa kera usvan ensi pyyhkyjen.
Äänet kyyhkyjen,
sekoittuvat kuoroon vaimennetuin nyyhkyjen.

Kiihtyneellä mielellä,
kosketan kepeällä herkällä kielellä itkevää lihaa.

Maistelen haistelen,
himoa vastaan taistelen,
riivin pois tieltäni viimeiset aatteet,
isken hampaani savulta tuoksuvaan kalaan,
tähän maailmaan jälleen palaan.

AUOSOTA.gif