SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 23. Luku
V i i m e i n e n  luku.
1265430.jpg

Kesäkuu oli  hyvällä alulla,  mutta oli  kylmää,  pirun
kylmää. Riđhhu-Eđeléi ei kuitenkaan alkanut ennus-
telemaan tulevia,  sillä kuten oli Rudolfille aikanaan
itse opettanut - tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Kuitenkin elo oli  vaivatonta.  Oli tilaa, avaruutta, aikaa,
paneutua vaikka mihin. Muuten lähes täydellisestä elä-
mästä  puuttuivat  vain naaraanpuolet,  suvunjatkamis-
tarkoituksessa tähelliset otukset ynnä muussakin ilot-
telumielessä ja seurustelussa. Olisivatkohan nuo edes
Pottukämpän karuudessa viihtyneetkään?

1475249.jpg

Šamaaneilla ei ollut muinoin mitään  historiallista pakkoa
siirtää tietojaan,  taitojaan,  perinnettä juuri  omille jäl-
keläisille ehdottomasti. Sen verran tietoon sekä ajatte-
luun perustuva sivistysprosessi oli olemaan vaikuttanut,
ettei  ahneus sekä  vallanhimo tyystin  ollut mädättänyt
henkisiä  voimavaroja.  Poikkeuksia toki oli,  kun sentään
kysymys on inimislajista.

Rudolf ja Riđhhu-Eđeléi viettivät omaa leppoisaa
eloaan lekotellen pihalla, isommin minnekkään kii-
rehtimättä,  ryntäilemättä.  Päälle kaatuvat asiat
vähäpätöisetkin, hoidettiin eestä pois, mieltä vai-
vaamasta.

Hyvässä uskossa, luottavaisina tulevaisuuteen ja inimisten
järkiintymiseen  elämänmenossaan  vielä joskus,  velikullat
istahtivat  iltapäivän puolelle  kallistuneeseen paisteeseen
laavulle.

Tulen saatuaan  ja mustan kanasen  loimuun nostettuaan
Rudolf pyllähti laavun hirrelle. Riđhhu-Eđeléi alkoi syty-
tellä piippuaan. Oli jo odotettavissa mihin päätyvät nämä
valmistelut,  puheenvuoroon - niitä oli tässä kevään kor-
villa ollutkin useita.

1475249.jpg

Šamaani köhiskeli tuttuun tapaansa,
aloitti sitten:
"Ajattelin parilla sanalla ottaa esille tämän
tulevaisuuden joka nyt meidän kahden koh-
dalla ainakin näyttää melko siedettävältä.

En ala ennustamaan enkä sitä muuttamaan. Tulevaisuutta
muokataan  v a i n  tämän hetken teoilla ja toimilla. Kaikki
vaikuttaa kaikeen. Mikä pitemmän,  mikä lyhyemmän ajan.
Elämä on verkosto, jos siihen tulee tarpeeksi suuri reikä
se joutaa heittää roskiin. Paikkaminen on lähes toivotonta.

1475249.jpg

Šamaanilla ARVOT muokkautuvat  yhteisönsä sisältä
käsin. Toisaalta hänellä voi olla sen verran sosiaalista
arvovaltaa, että hän pystyy myös  muokkaamaan niitä
kulloisenkin tilanteen mukaan ja suuntaan. Opettami-
nen ja esimerkin näyttö ovat siihen välineet.

Kansanfilosofina  hänellä on siihen  erittäin  hyvät
mahdollisuudet ja osaaminen. Valittavasti hyveel-
lisyys ei aina kuulu välttämättä tietäjänkään per-
soonaan.

Kirjoittamattomat NORMIT,  jotka säätelevät yhteisön
henkistä elintilaa  lakien tapaan,  eivät kaikilta  osin sido
šamaania. Hänellä on kirjoittamaton lupalappu loikkia ai-
dan yli. Tästä jok’ikinen itsetuntoinen tietäjä osasi pitää
itsepintaisesti  kiinni.  Niin pitäisi  nykyajan  šamaaninkin
rohjeta tekemään.

Hänen on pystyttävä  kestämään arvostelua,  pilkkaa,
ivaa sekä  selän takana  puhumista  ja kaikkea  muuta
mitä nyky-yhteiskunta tekee saadakseen yksilön hel-
lävaraisesti takaisin ruotuun.

Henkistä kanttia on oltava roimasti. Sitä ensimmäisenä
vaaditaan.  Sitkeyttä, peräänantamattomuutta ja mää-
rätietoisuutta on oltava, muuten on parempi valita joku
helpompi tie, maisteri, insinööri, opettaja, pappi.

Tietäjän  on kyettävä  lukemaan  OLOSUHTEITA ja
pystyttävä tekemään kongreettisia ehdotuksia asioi-
den parantamiseksi.  On siis aivan kuin itsestään sel-
vää,  että tällaisia vaatimuksia  ei pysty hallitsemaan
vain  ”päättämällä”  ryhtyä šamaaniksi.

Siihen vaaditaan valtavasti elämänkokemusta lähes
kaikilta elämän sektoreilta. Monipuolista osaamista
ja superhyvää  oivaltamisen kykyä, tilannearviointia
sekä älyllistä näppäryyttä.

Eräs,  jo lähes unholaan saatettu  mahdollisuus on oppi-
poikana toimiminen (kisälliperinne). Näyttäisi vaan, että
sellaisen mahdollisuuden löytäminen  vastaa nykyisin jo
lottovoittoa.

1475249.jpg

MUUTOKSEN tuulet puhaltelevat šamaanillakin.
Tärkeintä on ajanhengen seuraaminen, kuitenkin
hyvin runsasta maanläheisen järjen käyttöä suo-
sien.

Arvostuksensa säilyttämiseksi hänen on oltava etu-
nenässä  haistelemassa  kaikkea uutta.  Se on nyky-
šamaanin  väistämätön tehtävä.  Ei ole  syytä raken-
taa tyhmyyden linnaketta ja muuria ympärilleen.
Pikemmin on yritettävä  oppia käyttämään hyödyksi
kaikki mahdollinen saatavissa oleva tieto.

Samalla on  kuitenkin hänen  pystyttävä juurimaan
liialliset kulutuskehotukset ja humpuukin ja jonnii-
joutavan roinan myyntiyritykset heimonsa väeltä.

1475249.jpg

Henkisen hyvinvoinnin,  elämänilon ja tyytyväisyyden
säilyttäminen on sälytetty yksin tietäjän tehtäväksi.
Pahimpana  uhkakuvana  šamanismille  on  nähtävissä
kaupallisuus.  Inimisen anhiton  kiinnostus  ja hengen
palo  kaikkenlaiseen kiiltävään,  liikkuvvan ja surise-
vaan; muoteihin ja trendeihin  joita korviin  ja silmiin
syövyttää jatkuvalla  kiihtyvällä  voimalla  markkina-
koneisto. Ahne ja täyttymätön syöveri. Täystuho.

Kauhu- ja viihdeteollisuus  peleineen ja elokuvineen on
kyselemättä valmis rosvoamaan jok’ikisen kolikon jon-
ka irti saa.  Ja kaikin mahdollisin keinoin.  Sehän yhdis-
tää vaikka šamaanin ja jumalan jos siitä  vain saatavis-
sa on tahi odotettavissa jotakin tulosta.

Huonommaksi  ei jää  myöskään  ns.  kauhukirjallisuus.
Hienommalla nimellä fantasiakirjallisuus nykyään.
Häpeilemättä niissä yhdistellään totuutta ja fantasiaa
ja suoranaista valettakin tunnelman nostamiseksi.
 
Tuollainen  vimmainen  vääristely on  tyystin omassa
luokassaan kasvattamaan suurten massojen nykyis-
ten kasvavaa  rinnastusta  šamaanin  ja pellen,  tahi
šamaanin ja klovnin välillä.

1475249.jpg

Samoin uhkakuvana on,  että kaikenmaailman wicca-,
noita-  ja mustamagiakultit pyritään liittämään sekä
niputtamaan yhteen ja samaan nippuun.
Ja sitten muuttamaan kaikenkarvaisen netistä tilat-
tavan "taikaromun" ostajakunnaksi.

1475249.jpg

Jotkut asioihin höyrähtäneet neropatit ovat keksineet
alkaa käyttää jo yhteistä nimitystä  ”luonnonuskonnot”
HUH-huh! Yhdistyskin on perustettu asioita ajamaan.

Kevytmielisen helposti on unohdettu ja hylätty sellainen
tieteellis-filosofinen asia, jonka tunnustaa nykyään jopa
länsimainen kapitalistinenkin tiedemies:

”Luonnonkansoilla,  niihen  verrattavilla  sekä  pakanoilla
ei todellakaan ollut mitään  sellaista uskontoa  jota voisi
rinnastaa suoraan esimerkiksi Islamiin tai Kristinuskoon.

Pääsääntöisesti,  etupäässä,  luonnonkansojen  elämää
ryydittivät pienten heimojen, sukukuntien uskomukset
ja varhaiset metsästäjä-keräilijä filosofiat. Ne muok-
kautuivat kulloistenkin tilanteiden mukaan joustavasti,
ilman ordotoksisuutta ja ikuista pysyvyyttä."

Noin totesi eräs muudan skotti Jack McGrag jo
vuonna 1991 ja siihen on minun hyvä lopettaa."

1475249.jpg

Istahti laavun hirrelle šamaani ja alkoi sytytellä
piippuaan,  siristi silmiään jängän suuntaa, pyyh-
käisi uudelleen ja katsoi taas:

"Mitä pirun sakkia  tuolta oikein on  tänne vääntä-
mässä? Jängän kautta, eivät tuota tieuraa käytä!
Meidän lekottelua tulevat häiritsemään"

1475249.jpg

EPILOGI tule esiin Vuodatuksen sivulla tänä
vuonna 2008, 18.6.  tätä kesäaikaa klo 21:31.
Kuu täyttyy tuolloin  ja sille on ulwottava kii-
tokseksi avusta ja pitkämielisyydestä.

 AUOSOTA.gif
Kaikki warhemmat osat löytyvät  TÄSTÄ