1308942.jpg
1634758.jpg
1308941.jpg

Lunta sataa.
Mieli mustaa maata pitkin mataa,
nostaa hengen tuskaa,
sivuun ajatuksen ilon kuskaa,
riipii ajatusten puskaa.

Hiipii mieleen syksyn ruskaa,
laantuu aatos,
paatos taantuu tasoon alakulon.
Kuihduttaen elon sulon,
sumentaen ilon kilon.

Joutilaana vilkas kieli,
nyyhkäyksen vaivoin nieli.
Samaa vinkuu tuskaa uksen pieli - sielun lamaa
puuska sisään kylään hinkuu,
ovi notkollansa sinkuu.

Jos tätä rataa pitkään sataa,
pakkasherran kera hyvää pataa,
olla täytyy ettei lisää vain se ala räytyy.
Ärtyy, kärtyy, uuden talven päälle pukkaa
kesän hiiteen hukkaa, ävär peittyy luminukkaan.

Kuka sitten säälittelee sutta,
tasamaalle juuttunutta polo parkaa?
Kyynel silmään oikein karkaa.

AUOSOTA.gif