Lämmin sää hyväilee otuksen mieltä,
kutittaa täältä ja sieltä,
koputtaa pölyisen humeetin oven pieltä,
löyhentää kieltä,
raivaa turhia esteitä tieltä.
Sulaa jään, keventää pään,
palauttaa takaisin elämään.
Vaikka mielellään paikallaan niin makaisin.
Lämmin sää avittaa näkemään itsestään itseään,
uudessa valossa, jalossa halossa, rakkauden palossa.
Kaukana selkosten salossa,
kaikissa kuudessa oudossa harmaassa talossa.
Joiden katon malossa riippuu roikkuva kapea apea viiri.
Portailla tanssiva hiiri, pihalla kultainen piiri.
Suolla koikkuva kurki, joka kaihonsa purki huutoon,
mi kaikuna takaisin kiiri.
Ei ole kuultu maassa kuuna,
luultu aina, älliä vailla otus ja jalkoja - elää puuna.
Josta tehdään vain halkoja,
joskus uljaita salkoja valkoja.
Mut' pian tuoksuvat vartalot kuumassa huumassa hieltä,
eikä vaikea pisaroita wahvasta halusta tihkuvia,
kiimasta hihkuvia,
kummakaan vaikea ole nieltä.
Olo kohta niin raukean haikea.
Kommentit