Istuin eilen savulta tuoksuvassa kämpässä.
Kaminan edessä.
Puut pivossa, kiehiset odottivat palavina halusta.
Aski kourassa, hyppysissä palava tikku.
Siinä pölkyllä samassa minä muistin;
erään herran, erään toisenpa kerran
ja itseni lapsuuteen suistin:
Kas muudan yks' rakastunut tulitikku vain,
lyhyt ja ehyt sekä tyttönsä,
ohuen ohut, kevyen kevyt.
Kerrotaan, myös ihanan pehmyt - kun oli haavasta tehty.
Niin, tämä tyttö:
Yhyt oli tehnyt tämän tulitikkuherran kanssa,
hämyyn metsän, kuivan ruohikon liki.
Oli keväinen kuuma ennen toukoa.
Lähes kaikilta noroina juoksenteli valloillaan hiki.
Pihoissa kiehui piki.
Taivaista hehkua tippui. Oli ruti.
Alhossa tikku pikku tyttönsä kera hieroi itseään rikki.
Ratkesi rinnasta tunteiden tikki, leimahti rikki,
syttyi lemmen lämpöinen tuli,
virisi ihana uni, ritisi, rätisi, loimusi, leimusi rasi.
Ruoho ruudiksi muuttui, uudisti metsän, kaskesi mannun,
jättäen tuhkaisen hopeisen rannun.
Siihen rohtimessaan ukko, suu siementä täynnä,
kaskea astui, sylki ja kulki.
Syksyllä kiilotti pellosta nauriin keltainen kylki.
Ei tullut sytyttäjä koskaan julki.
Havahdun kun sormeni poltan;
s e n a u r i i n m a k u y h ä s u u s s a !
Kommentit