Pilvilaineiden liplatus otsaan tunturin kupeessa,
varhaisaamunkoissa, raa'assa kevätilmassa,
vailla tuulen häivääkään.
Hiljaisuus jossa huokaukseenkin vastaa kaiku.
Tuuli on ainoa puutteeksi luettava, mutta tumma,
ultramariini lounas korjaa puutteen iltapäivällä.
Päivääkään ei tarvitse ilman olla.
Tämän hetken saatavuus olisi turvattava lailla
näillä mailla.
Liian varhainen aamu monelle.
Liian varhainen.
Pälven piirittämälle kelon tyngälle asettunut otus
kääntää katseensa jängälle; kuulee herkällä korvalla
kuinka levottoman porotokan koparat naksuu lahkussa.
Sinnikäs viherpeippo poraa puunlatvaan reikää
kolmessa vuorossa peräkanaa.
Ei tule reikää tyhjään,
mutta kai se uuden akan sillä saa.
Lapintiainen pyrähtää olkapäälle kuiskuttamaan:
Älä torku sinä hupsu - kuuntele!
Pöllön lentoa joutuu kuuntelemaan silmillä,
ääntäkään ei päästä hiljaisuuteen tämä Kuolema.
Voisiko kuulla jos sen siivet pitäisivät ääntä?
Se selviää kelolla.
Aamunkoi on oiwallusten emo.
Kommentit