SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 17. Luku
1265430.jpg

Maaliskuu oli saatu jollekkin  mallille Pottukämpällä.
Wiimeistä päivää eleltiin. Ilman suurempia kommel-
luksia oli maalinen selvitty.

Mikäpä valmiissa maailmantaloudessa oli olla,  eines
oli syötävää,  maukasta perusruokaa  ilman joutavia
kotkotuksia. Katto pään päällä sateen varalta. Puita
takassa loimuamassa. Susilauma vartiossa.

Uusliberalismi kurjisti maailmaa Ambomaalla, Kiinassa
ja Intiassa. Tokihan rupusakki  oli kusessa joka puolla,
mutta aivan  Pottukämpälle saakka  se ei sentään vielä
ulottunut.

Ainoat kot-kot-kotukset olivat riekkoa joita Rudolf
pyydysti langalla.  Syötiinpä kämpässä jänespaistia-
kin tihepäähän,  langalla sekin hankittua,  mutta eipä
ollut osunut joukkoon kielenkantimiltaan löysäpäistä
joka niistä olisi iltapäivälehtiin juttua saattanut.

Viime viikolla poromiehet toivat peltipailakalla joitakin
tykötarpeita sekä susilaumalle jääkampuraisia poron-
ruhoja järsittäväksi. Runoja sekä muutama tainakka.

Niistä oli Riđhhu-Eđeléi  sopimukseen päässyt ja sitten
tehnyt poromiesten kera kaupan että hän ostaa ne sitä
mukaa täydestä hinnasta.

Toivat lisäksi  vasullisen jäädytettyjä  Lokan siikoja
sekä kolme tyroksikopallista pottuja ynnä ruisleipää
jonkun Lokan emännän paistamaa.

Voi oli pitänyt ottaa Kavakan  kaupalta kun kukaan ei
sitä enää alkanut tekemään edes maksua vastaan.
Kirnunkin olivat ämmät hamekankaan  kera antaneet
kansanedustaja  Seurujärvelle onnea  ja pitkää ikää
helvetissä toivottaen.


Siinä olivat rantteella  laavutulilla koko remmi. Ukko ja
Rudolf ja koko hukkalauma. Mustakylkinen kana punai-
silla hiilillä varimassa. Siiat molemmilla loimossa.

Riđhhu-Eđeléi rykii ja köhii,  ottaa taas pussukastaan
jotain  ja  nakkaa tuleen.  Makealle tuoksahtava savu
pöllähtää ja haihtuu sitten tuuleen. Ani-Opoi vilkaisee
Ajuniin, iskee silmää Orkalle.

Susinartulla alkaa olla jo se aika menossa, että osaa
pahkeinen silmäniskusta ja muutamasta hellittelystä
toksata hampaat pers'kylkeen.
Merkiksi että juoksut on juostu tältä vuodelta.



Wanha Šamaani aloittaa:
"Jatketaanpa siitä mihin tässä pariviikkoa sitten jäätiin.
Jokahinen  iniminen, oli kuinkakin  mistä kotosin  ja mitä
rotua tai heimoa tahansa, on yksilö ja yksilönä sitä kun-
nioittaa loppupeleissä. Jokaisella on nimi niin kuin meillä
kaikilla täällä. Yksilön merkkinä. Niin kuin eläimellä oma
erityinen tuoksunsa viestiksi muille samansukuisille.

Minullakin on tietenkin se nimi jonka sain lapsena
vanhemmiltani, Labuta, "poika joka puhuu paljon".

Lisäksi minulla on luontoon  liittyvä salainen nimi.  Nimi
jolla vain minä lähestyn ja puhuttelen esi-isieni henkiä.
Lisäksi on minulla vielä se nimi jolla te minua yleisesti
kutsutte; Riđhhu-Eđeléi eli Myrskytuulen Susi.


Voimaeläimeni  on siis susi joka edustaa  minua itseäni.
Susi jakaa kanssani samat voimat sekä tunnemaailman
asiat ja muunkin maailman kanssani. Siksi minulla tämä
ystävälaumakin on jatkuvasti lähelläni.

Opettaja saapuu, kun oppilas on valmis.  Tätä ikivanhaa
viisautta heijastelee susi,  joka ilmestyy voimaeläimenä
ehkä uniin tai mielikuviin. Vahvimmin se kiinnittyy itseen
silloin kun sen kohtaa silmästä silmään.

Minulle näin kävi warhan, kun olin vielä murrosiässä,
nuorukaiseksi muuttumassa, neljätoistavuotias liki.

Tiesin sudesta jo kohdatessani, sillä isoisäni kertoi:
- Tiedät silloin olevasi samassa seurassa kuin muinaiset
siperialaiset ja intiaanit,  joille susi opetti  osan pyhistä
asioista.  Susi on ihmisen veli,  joka opetti  ihmisen met-
sästämään ja ylipäätään pysymään hengissä.

- Niin voimaeläin susikin metsästää, mutta vain filosofian,
psykologian,  uskonnon,  taiteen sekä  kaikenlaisen muun
elämisentaidon ja hengenravinnon maailmassa.

- Se vie uusille poluille  ja nuuskii kaikkea,
mikä saattaisi antaa elämälle merkityksen.


Voimaeläin-tietous esiintyi  ammoisina   aikoina monien
eri kulttuurien suullisissa tarinoissa ja siirtyi perintö-
nä eteenpäin.  Muinoin iniminen  ja luonto  olivat paljon
läheisemmässä tekemisessä ja yhteydessä kuin nykyi-
sellään.

Voimaeläin on tullut tunnetuiksi tänä päivänä erityisesti
intiaanien kautta. Heistä on vihdoinkin alettu kertomaan
myös oikeaa asiaa lännenfilmien  stereotypioiden ohella.
Onneksi. Viime hetkellä.

Siperian heimot ja intiaanit  uskovat että ihmisen
syntymähetkellä eläin yhdistyy syntyneen sieluun
ja auttaa tätä eteenpäin elämässä antaen voimaa
ja ohjaten.

Niin sanotusti sivistyneeltä valkonaamalta tämä käsitys
puuttuu etupäässä mustakaapujen  toimesta suoritetun
aivopesun toimesta.

Myös eurooppalaisilla muinaiskansoilla  on ollut käsitys
voimaeläimistä, mutta se on haalistunut jo aikojen saa-
tossa heti monoteismin saadessa sijaa sen ajan halitsi-
joiden päissä ja sitä mukaa myös alamaisissa.

Voimaeläin antaa  meille apua,  elämänohjeita,  turvaa
ja energiaa.  Harvapa tullee ajatelleeksi, että lapsuu-
den uniriepu, muinoin turkis, on omalla tavallaan sekin
voimaeläin, se tuo ja suojelee unta.

Wanhoina aikoina vielä;  eläimet olivat  eläimellisiä
sisaruksia jotka näyttivät kuinka elää ja auttoivat
ymmärtämään elämän ja kuoleman saloja.

Hyvä keino  löytää  oma  voimaeläin  on itsetutkiskelu
jolloin vastaus itse itsellesi esittämään kysymykseen
omasta  voimaeläimestä kumpuaa  jostain alitajunnan
syyvyyksistä.

Voimaeläin voi löytyä myös unien kautta tai siihen voi
törmätä aivan sattumalta luonnossa liikkuessaan.

Moni pitää omaa  voimaeläintään niin tärkeänä elämän
kulmakivenä että eläessään kantaa sitä aina symboli-
sesti mukanaan.  Joku haluaa että  se Manalaan astu-
misen jälkeen tehdään patsaaksi haudalle takaamaan
sielunrauha pitkällä matkalla esi-isien maahan.


Tulkoon tämä nyt sanotuksi sinulle Rudolf, jokaisella
tietäjällä on oma merkkinsä, tunnuksensa.
Se on itsensä mietittävä  ja päätettävä,  olkoonpa se
sitten kopio jostakin vanhasta perityvästä  tai vaikka
tarkoitusta varten kehitetty ja suunniteltu.

Se on merkki,  jonka käyttöön  on vain omistajallaan
oikeus.  Se on merkki joka hänen on itse tehtävä, oli
se sitten rummussa, amuletissa tai vain muuten hen-
kilökohtaisen omaisuuden merkkinä.

Se on yksinäisyydessään esiteltävä esi-isien hengille
ja saatava jokin merkki, että se hyväksytään heidän
maailmassaan.
Muut älköön merkkiä käyttäkö koskaan.

Useiden heimojen tietäjät ovat  lisäksi pyytäneet esi-
isiltään jonkun symbolin taivaanpiiristä.  Ja onpa usein
šamaanirumpuun  on merkittynä  symboleja jotka vain
hän itse tietää ja osaa tulkita.

Mutta siinä  tällä  erää kaikki,  meillä on  kyllä aikaa.
En minä  raaski kuollakkaan  tällaisissa  ihanissa olo-
suhteissa. Tämähän on  kuin Paratiisi. Tyystin toinen
maailma, hiljainen, kiireetön luonnon syli, herkulliset
eineet, kevät ja muuttolinnut saapumassa.

Pian täyttää  elämänjanoisten  otusten  riemunlaulu
koko kairan ja sillä erotuksella meihin inimisiin että
yksikään niistä luontokappaleista ei saastuta taikka
tuhoa luontoa tippaakaan elämisensä vastapainoksi."


Siinäpä olivat Lokan rasvaiset siiat loimuttuneet
herkulliseksi lounaaksi joka ei kyytipojaksi voita-
kaan isommin kaivannut.

Jälkinäytös oli mustakylkisen pannun sisältö
kuksissa höyryävänä. Aurinko kutitti nokkaa,
ukot suorivat itsensä laavun taljoille ja susi-
lauma oijusteli kylkiänsä auringolle suudelta-
viksi.  Kiire ja hoppu sai mennä.  Jos sitä nyt
tässä atmosfäärissä oli koskaan ollutkaan.


Ani-Opoi siis elää  ja näyttääpä  Rudolfkin elävän yhä.
Jos kerran Ukko ylijumala suo, niin miksei siis Riđhhu-
Eđeléikin, joten taas seuraa hyvin erikoista jatkoa
tästä eteenpäin tällä osastolla.

1067890.jpg  
Warhemmat osat löytyvät tuosta OIKEALTA! >>>>