Käännät itsesi auringolle,
antaudut ja annat hopeisten hiutaleiden
hivellä kasvosi ihoa. Janota valoa.
Tunturissa.
Valkealla hyisellä aavikolla.
Hiljaisuus.
Arktinen hysteria tippuu pisaroina
ahmankarvaisen hupun reunalta nenän kärkeen.
Kutittaa. Hirinä karkaa kurkustasi.
Samassa käännähdät, äännähdät harmista,
varmistat, wilkaiset hätäisesti ympärille,
näkikö kenkään, kuuliko kukaan?
Kohennat lumikenkää. Virnettä ohennat.
Varmuuden vuoksi.
Pysähdyt niille sijoillesi miettimään
maailman toiseksi tärkeintä asiaa.
Voiko hiljaisuuden kuulla?
Mitä ääntä se semmonen on? Hiljaisuus...
Lyöt kintaat yhteen - LätZ! Ääni se on.
Yksinäinen korppi kiroaa ilmassa, Krronk-perkele!
Lyö sekin siivet yhteen - LätZ ja sukeltaa pois.
Entä kun on vain yksi käsi, yksi kinnas?
Millainen ääni se sitten? Olkoon! Liian suuri asia.
Hyvässä lykyssä kohtaat kurussa tykyn,
viimeinenkin tirskahdus hukkuu kennomaiseen metsään.
Hiljaisuus - ei kuulu kuulemalla.
Haa - Kelokanto!
Loikkaat hankeen hypyn, sytyn kirveellä tempaat,
alat kiehistä vuolla,
pian pannua mustaa - alkavat liekit nuolla.
Unohdat arjen viat ja vaivat. Silotat huolesi rypyn.
Nypyn takaa erotat saapuvan typyn.
Tunnet reidessä vihjaavan nykyn.
Sydän sykähtää topakan sykyn.
Kommentit