Jokin.
Epämääräinen,
arvoituksellinen sininen hämärä
hyväilee maankamaraa.
Uupumatta, päivästä toiseen, vuodesta toiseen
vuosituhansien ikiajoista nykyisyyteen,
se tuo tullessaan uuden mahdollisuuden.
Huomenen.
Tanner antaa ilmi itsensä hämyn tummasta sylistä.
Katveisen huoman helmasta se lipuu,
yön usvaisen pimennon povesta.
Poistuu verkalleen ovesta.
Warjot venyttävät notkeat sormensa puiden lomaan.
Luikertelevien siimeiden yli liukuu himmeä sini,
helähyttää huurteisen oksan tiukua.
Kilkahdus hukkuu lumeen,
uudelleen nukkuu.
Talvinen, tykkyinen metsän parmas riisuuntuu aamuun.
Katve sulautuu viimeisiin varjoihin.
Salaperäinen, samea yön mörkö
hiipuu sumeaan auringonsäteiden
siivuttamaan autereeseen.
Tanhuan yllä leijuvan ohuen usvan takaa
pilkottaa harmaahirsinen, lumikattoinen kontu.
Ovelle johtaa yksinäisen hiihtäjän piirtämä tola.
Hiljaista,
vain ohut savu kutittaa kärjellään taivaanpiiriä.
Kommentit