Tapasin šamaanin,
säikyin ja pakoon ensin kapasin.
Käännyin, ympäri väännyin.
Palasin. Itseä onnesta halasin.
Lojui tyynenä hyyneenä purossa,
vesinorossa, pakkasen hyytämässä.
Kylmässä itseään ryytämässä.
Metristen kinosten huomassa,
oivassa suojassa, loivassa aamun valossa.
Ettei kukaan polkisi päälle
ja rikkoisi herkkää tiedon kerkkää.
Oli asettunut jäälle,
solisevan veden päälle.
Nokassa tippa.
Hieno paikka!
Juokseva vesi ja kaikki.
Tunturinäkymä länteen, esi-isien maahan,
yli aikajänteen.
Riekon jäljet johtivat sinne,
oli käynyt suutelemassa tietäjää.
Kiittänyt lumesta, hangesta, silmuista,
elämästä, ilosta, auringon kilosta.
Pyytänyt tekemään kevään.
Kommentit