Verkkaan repee öinen esirippu,
valtaa kajo aamun koin,
ohut ensisäde puiden taikaan piirtyy.
Aika utuisena talviaamuun siirtyy,
valo sekaan tunkee, kutittavi nokkaa,
kaihertavi rintaa, rapsuttavi lemmen pintaa.
Herättelee luonnon hellät tunteet.
Herään uuteen päivään.
Kuulen hennon tintin ti-tin;
aamun ensihämyn takaa,
sekaan hiljallensa leijailevan vitin.
Pienen lennon pyrähdyksen,
morsiammen kyllä hyrähdyksen.
Vakaa sillä riiuuaie arvaan on,
niin ma luulen. Viettää pari kohta häitä,
vaikka satais jäitä.
Herkkä sarastuksen kuulas hetki,
aamun elon ensi taival,
tyyni hiljaisuus,
itseksensä leijaileva höytyväinen lunta.
Muuttuu vihreäksi metsä,
punaisiksi rungot taivaan sinee vasten.
Hiipuu hiljallensa pimee.
Kommentit