791277.jpg

Pusikon ykä se taitaa olla vielä tätä nykyä ainoa
presidentti-tittelin omaava,  yli miljoonan uhrin
joukkodeletointiin kyennyt nitistäjä.

Riippumattoman Opinion Research Business mielipide-
tutkimuslaitoksen  mukaan 5 vuotta kestäneen Irakin
konfliktin vuoksi on kuollut miljoona ihmistä.
Tutkimuksen virhemarginaali  on 1,7 prosenttia, mikä
merkitsee,  että kuolemia on vähintään  noin 950 000
ja enintään noin 1,1 miljoonaa.
ORB on yksi Britannian  johtavista mielipidetutkimus-
laitoksista.
Tutkimuslaitos teki haastattelut viime vuoden elo- ja
syyskuussa 15:ssä Irakin 18 maakunnasta.
Tämä tiedettiin Reutersilla jo viimekuun lopulla.

Suomen  hallitusta edustaa  onnittelijoiden joukossa
huomenna 11.2. ulkoministeri Ilkka Kanerva. Hän saa
pudistaa Gondoleezza Ricea omasta kädestä.
(con dolcezza, suloisuuden kanssa, suloisuudella)
walkwolfani.gif

Stalin oli Generalissimus, sotavoimien ylipäällikkö silloin
kun käski vapauttaa reilut 20  miljoonaa venäläistä jou-
tavanpäiväisistä ajatuksista. Ei presidentti.
Mutta hänellä oli piilokorot  sekä pöyhkeäksi kammattu
tukka jatkamassa vähäläntää roppia.

Hitleri taas oli vain pelkkä valtakunnanjohtaja silloin
kun pyysi siivoamaan 6 miljoonaa inimistä hiiteen.
Pojat on poikia.


Nuo Stalinin ja Hitlerin miljoonat ovat toki Pusikolla
vielä kaukana edessäpäin - haaveissaan,  mutta hyvä
alku USAlaisillakin jo on. Niin ne vain ovat pahkeiset
miljoonakööriin lopulta kipuamassa.

Korea ja Vietnam menivät vähän persilleen,  josko se
nyt näitä  reppanoita  mahtaisi onnistaa,  kun jumalan
nimissä tuiskauttelevat lakanakankaaseen kiedottuja
päitä taivaan tuuliin.

Pusikko on  napsinut kotimaassa  pisteitä  erityisesti
sotatarviketeollisuudelta siitä että koko teurastus-
savotta on osattu hoitaa toisella maalla.
Omaa pesää
ei ole tarvinnut liata.
Se on ns. ulkoistettu.
Vuodatettu veri valuu erämaan hiekkaan ja häviää.

Usalaiset ovat kovin herkkiä sille että suolenpätkiä
mahapaskaa,  verta ja muita  roippeita joutuu tallo-
maan  menomestoissa ja  muissakin diskoissa. Tällä
kansalla kun hygienia on verissä. Sekä terveys.
Ettö suureksi tässä on väkisinkin siis hänen saavu-
tuksensa katsottava siitä vinkkelistä.
Meillä kotomaassa vain kunnat ja valtio ulkoistavat.

1279955.jpg

Viimeisimmän tiedon mukaan vuodesta 2003 lähtien
Irakin sodassa on luovuttanut  henkiriepunsa rahaa
vastaan isänmaalle kaiken kaikkiaan  jo lähes 4 000
usalaissotilasta.
Se on pieni askel yksilölle, mutta suuri öljy-yhtiölle.

Autiomaasta  lojumasta  on pantu  korjuuseen  ja
pakattu harsittavaksi noin 70 000 haavoittunutta
rauhanaktivistia.  Osa on tullut hulluksi ja kieltäy-
tynyt uudesta keikasta.  Osa on  parantunut ja on
jopa kolmannella reisulla.

Sotakuorma-autosta oli puhkennut eturengas.
Oli ajanut siilin yli jolla oli lapsi sylissä.  Muita
tappioita ei ole. No se paikattiin suomalaisella
xylitoli-tuggummilla.

Se on kyllä pieni hinta vapaudestamme,
jos sinne ei kerran itse tarvitse mennä.
(Anekdootti, White House 2008)


Yllä  kerrottuun  verrattuna tuntuu  aika vähä-
pätöseltä se että Pekkarinen  yrittää hukuttaa
kemijärveläiset Vuotoksen altaan alle kostoksi
Kutsetti fiaskosta.

Siinä ei tunnu päällisin puolin olevan mitään tolkkua,
vaikka piilokorot näyttelee nytkin jotain apumiehen
roolia kuin myös yläkerran kattotarpeet.
Kunnon Isä Aurinkoisen tapaan tai esimerkistä.

Windows Wanhasen Mein Kampf käydään perjantaina,
15.2. raastuvassa,  leivättömän pöydän ääressä, jossa
hän koettaa heinällä herättää Ruususen unestaan.

Kävelevä Kataistrofi on keksinyt ihan omasta päästä,
että syyllisistä ei ole kivaa että etsitään syyllisiä.
Niii-in - ei ole.


88-vuotias Doris Lessing sai kirjallisuuden Nobelin
palkinnon viime vuonna. Wanhuuden höperyyttä tai
wiisautta:
"Obama olisi USAn ensimmäinen musta presidentti.
Hän ei selviäisi pitkään - musta mies  presidenttinä.
Ne murhaisivat hänet."

Lessing Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.
Onko hänellä salattua tietoa?