Virkoo eloon hukkanen,
pystyyn röyhii, päätä möyhii, pöyhii,
tyystin joutilaana sikin sokin sinne tänne,
yöltä wielä tukkanen.
Vaipuu kasaan huopa nukkanen samaan tasaan,
kera maton liikkuvan, nyt yksiksensä yhä kiikkuvan.
Akkunasta äkkää, on tulipalopakkanen,
pian liekkiin loimoo takkanen, paukkaa tuli,
kuuluu vedon jyly. Kaikkoo vilu tyly.
Löytää pöytään soker' vakkanen ja kuksa sakkanen,
kai kahvi hukan liian mokkanen.
Viel' suussa pekonia pala pikkanen
jo soittaa muuan pikku likkanen.
Iskee hikkanen, mut siihen kyllä kikkanen.
Nokkaan tomurikkanen - hiiteen häipyy hikkanen.
Sillä palaa pokkanen. Tirskuu neiti Nikkanen.
Soitto katkee, homma ratkee,
aamun puuhiin ryhtyy hukkanen.
Pankon koukkuun loukkuun,
tulen ylle kiikkumaan,
riippumaan nyt ryhtyy keitto hernerokkanen,
lukoks' rautasokkanen.
Kun tulostansa ilmoittelee kakkanen
niin tassuun taakse sukkanen
etukäteen rukkanen ja ulkoilmaan nokkanen.
Koppaa pihakeloon nokkaa tikkanen,
kirmaa jänkää porotokkanen, hukkaa pakoon säntää.
Paukkuu pakkanen,
hukka tulpat korviin pukkaa.
Paukka loppuu, lakkaa poron laukka.
Uppoo puuhun tikan kokka.
Ulvoo hukka kuuhun.
Kommentit