Palautan mieleeni muinaisen päivän ja illan,
kuun kirjoman sillan, takaa-ajon ja villin juoksun,
selkäsi nukkaisen villan
ja sinun kiihkeän tahmean tuoksun,
kuin kesäisen hillan.
Sen viimeisen järjen häivän
kun silloin illalla kiihkoon yllyin.
Sinulle hellyin;
luolan hämärässä yllesi kävin.
Nostin punaisen taivaan portille mielesi;
tunsin kielesi nielevän kaiken tielleen osuvan,
oksat, puut, pensaat ja minut.
Juoksin horjuvin jaloin taivaanpiiriä pitkin ja itkin.
Minä palasin maailmalta tyhjin,
nurin käännetyin taskuin,
vaimein askelin astelin
mukanani ei mitään.
Ei mitään.
Vailla ruokaa ja arvoa. Vain nälkäni rintataskussa,
Siististi kätkettynä punaisen tärkätyn liinan alle.
Ja edessäni nyt sinun avattu rintasi.
Lumimatolle piirtynyt hyytynyt punainen taivas.
Miksi sinua enää palvoisin;
viillellyin mielin sinulle olisin mielin kielin;
uhriksi itseni antaisin;
sinulle viimeisen henkeni kantaisin?
Aika on loppu ja aika alkaa; jatkan matkaani.
Punainen taivas, se tuulien huoneisiin kadottaa vaivasi.
Minä yhä - vailla ruokaa ja arvoa.
Vain nälkäni rintataskussa,
Siististi kätkettynä punaisen tärkätyn liinan alle.
Harteilla karkea takkuinen turkkini.
Kommentit