Tuuli kerää jossain muualla woimia,
Sillekkin on liian suuri haaste pohjoisen suuret tunturit
ja aavat, kulkemattomat ryteiköt ja jängät.
Järki sillä on, ei niitä päin syytä ole suin päin rynniä.
Eipä paranekkaan mennä sanomaan,
että lähde sinä kesä täältä hiiteen,
ja vie tuo syksy mennessäis.
Minä tässä alan nyt inimisten kiusaksi puhaltelemaan.
Ötyä täytyy olla, potkua,
ennen kuin antaa lähtöpassit lämpimän kostealle ilmalle
ja tuo tilalle kirskuvan wiiman pakkasen ja tuiskun.
Panee se kampoihin, marjoilla, sienillä, riistalla, ruskalla,
kauneudellaan, pehmeydellään.
Yrittää taivutella inimiset puolelleen. Syksy.
Antaa lopulta periksi. Myötäilee, ei ala kinaamaan,
sovinnolla lähtee sitten kun lähtee.
Pohjoisessa vie valon mennessään,
tempaan kultaisen keträn mukaansa.
Miettikää nyt. Pimiässä.
Olisikko kannattunut tulla apuun.
Tulen Kevään mukana tarkistamaan onko täällä elämää.
Kommentit