Elämä on näyttelemistä.
Toiset näyttelevät sankaria ja kuolevat.
Näyttelevät pelkuria ja kuolevat, toiset.
Joku näyttelee jumalan edustajaa ja kuolee,
tekee itsensä jumalaksi ja kuolee, joku.
Joku näyttelee itseään ja kuolee.
Elämä on näyttelemistä.
Sankarin rooliin. Tungosta. Sotasankariksi hinku.
Raukaksi ei kukaan. Eikä pelkuriksi.
Häviäjistä on pula.
Tuntuu vääryydeltä. Tilasto.
Sankareita elossa vähemmän kuin pelkureita.
Aika kummallista.
Kun palkkioksi kuuluisi - saamarisoikoon -
jotta oikeus toteutuisi - elämä.
Mutta sankari palkitaan sodassa kuolemalla.
Saa univormuksi kiillotetun kivipaaden,
synnit anteeksi ja kultaduplee kirjaimet.
Suku merkin seinälle.
Se riittää, toteaa pelkurilautakunta -
se kuollut sitä tiedä.
Raukka elää hyvän elämän.
Pitkiä mustia autoja.
Siittää-synnyttää pelkureita,
eloonjäännin ammattilaisia.
Yllyttää tuhmat sankareiksi.
Allekirjoittaa kunniakirjat ja kuolee tyytyväisenä.
Sellaista on elämä.
Roolien valinnassa pitää olla ammattilainen.
Pelkuri elää kansansuussa ja -tarinoissa
satoja vuosia poismenonsa jälkeen.
Näin tehdään sankareita.
Puhutaan mitä puhutaan, hyvä että puhutaan.
Sankaruutta vältteli, neuvoi muita vainaja Goebbels.
Muistetaan siitä.
Sankarin kiven peittää ruoho.
Sillä siisti.
Syystuuli siirtää korsia: ...fgani...tanis...
Kommentit