Nuotio räiskyy ja läiskyy. Nojaan keloon,
mittailen vaaksalla pohjoista taivasta.
Mistä ne uudet murheet aina tulevat?
Tulevat sateen mukana - maahan saakka.
Pilvisellä ilmalla ovat lähempänä kuin aurinkoisella.
Herkempiä ovat tarttumaan.
Tuulisella ilmalla suorastaan piiskaavat mieltä,
näyttävät elämänilolle kieltä.
Mutta tyynellä leppeällä kesäsäällä ne haihtuvat
piankin päästä, nousevat tervapääskyjen lailla korkeuksiin.
Tervapääsky on lintujen lintu,
niin laiska että nukkuukin ilmassa,
tervettä ajattelua.
Siitä ei enää joutilaisuus parane.
Vai onko se niin, että se ei tahdo tahrata jalkojaan,
inimisten pilaamalla maalla?
Siinä kun inimiset haaveilevat vapaudesta,
tervapääsky tekee sitä joka hetki.
Koko elämänsä ajan.
Kun se kyllästyy katselemaan yläilmoista suomalaisen
Visa-kansan äkeitä ja ankeita naamoja,
se vaihtaa kinkerpiirii, hiippakuntaa, lentää hiiteen,
jonnekkin kauas pois.
Harkitsee Hiitolassa, Lemmon luona, puolivuotta saatana,
tullakko vai eikö tulla.
Sitä ongelmaa pohtii pakanoiden kera.
On siinä linnulle haastetta!
Lopulta se armahtaa meidät suomalaiset
ja päättää sittenkin tulla.
Kiusaksi tulee, ärsyttämään tulee,
mustana sirppinä kiitää korvan juuresta,
kuin näyttääkseen millaista se on se inimisten
haaveilema vapaus.
Ei sitä pelota. Siksi se osaa lentää.
Jos minä itse saisin päättää,
minä kyllä antaisin kaikkien surullisten ja apeiden
suomalaisten inimisten muuttua elokuulla tervapääskyiksi
ja muuttaa pois tästä kiireen ja hopun maasta.
Tästä maasta, isiemme maasta,
jossa turhuuutta tavoitellaan enemmän
kuin ikuna kuunaan ennen.
Kuin tämä kansakunta olisi haaveikseen
ja tulevaisuuden onnekseen turhuuden asettanut.
mittailen vaaksalla pohjoista taivasta.
Mistä ne uudet murheet aina tulevat?
Tulevat sateen mukana - maahan saakka.
Pilvisellä ilmalla ovat lähempänä kuin aurinkoisella.
Herkempiä ovat tarttumaan.
Tuulisella ilmalla suorastaan piiskaavat mieltä,
näyttävät elämänilolle kieltä.
Mutta tyynellä leppeällä kesäsäällä ne haihtuvat
piankin päästä, nousevat tervapääskyjen lailla korkeuksiin.
Tervapääsky on lintujen lintu,
niin laiska että nukkuukin ilmassa,
tervettä ajattelua.
Siitä ei enää joutilaisuus parane.
Vai onko se niin, että se ei tahdo tahrata jalkojaan,
inimisten pilaamalla maalla?
Siinä kun inimiset haaveilevat vapaudesta,
tervapääsky tekee sitä joka hetki.
Koko elämänsä ajan.
Kun se kyllästyy katselemaan yläilmoista suomalaisen
Visa-kansan äkeitä ja ankeita naamoja,
se vaihtaa kinkerpiirii, hiippakuntaa, lentää hiiteen,
jonnekkin kauas pois.
Harkitsee Hiitolassa, Lemmon luona, puolivuotta saatana,
tullakko vai eikö tulla.
Sitä ongelmaa pohtii pakanoiden kera.
On siinä linnulle haastetta!
Lopulta se armahtaa meidät suomalaiset
ja päättää sittenkin tulla.
Kiusaksi tulee, ärsyttämään tulee,
mustana sirppinä kiitää korvan juuresta,
kuin näyttääkseen millaista se on se inimisten
haaveilema vapaus.
Ei sitä pelota. Siksi se osaa lentää.
Jos minä itse saisin päättää,
minä kyllä antaisin kaikkien surullisten ja apeiden
suomalaisten inimisten muuttua elokuulla tervapääskyiksi
ja muuttaa pois tästä kiireen ja hopun maasta.
Tästä maasta, isiemme maasta,
jossa turhuuutta tavoitellaan enemmän
kuin ikuna kuunaan ennen.
Kuin tämä kansakunta olisi haaveikseen
ja tulevaisuuden onnekseen turhuuden asettanut.
................
.............. 
Kommentit