Hukka kairassa korviaan höristi,
mikä saatana mantua jyrkästi täristi?
Oikein karvoja väristi.
Se silmiään siristi.
Turisti siellä mönkijällä huristi, joku juristi.
Kaasua kuristi, kahvaa puristi,
täysillä jänkää jyristi.
Mokoma tyristi.
Moottori päristi ja pöristi.
Savua tupsutti, katkua kaasutti.
Rakkine rupsutti, inimistä hupsutti.
Se metsästystorvea töristi ja nyrkkiä sudelle,
sudelle ukkeli mennessään heristi.
Mutta hukka sen jäljiltä karisti,
lahtarin hiiteen varisti,
tahtia tassujen reippaasti kiristi
ja viimeiset voimansa loikkaan tiristi.
Loukkoonsa livisti ja kätköönsä hävisi.
Tiesipä että näin se taas kävisi.
Mennessään koristi kantoa kusella,
semmoinen tapa on susella.
Se jotenkin piristi.
Luolassa huuliaan lipaisi,
turkkia muutaman kerran kielellään sipaisi.
Pian silmiä hukalla haristi,
huulet hymyä vienoa hiristi,
se unissaan riekkoa käristi.
Kommentit