Kaukaisen kumun jostakin kuulen,
viestiä myrskystä luulen puuskaisen tuulen tuovan.
Katson luoteeseen, kurotan kaukaiseen taivaanpiiriin.
Näen tasaisen harmaiden pilvien juovan;
enteisen sumun.
Se verhoksi sattuu eteiseen saapuvan sateen.
Jyly yhäti yltyy ja vahvemmin korviini kiirii.
Haave myrskyssä istua ulkona kyltyy.
Kiihtyy ärjyksi jyske ja jyrinä,
hiipuu sukkelaan hyttysen hyrinä,
peittyy pienen purosen lirinä.
Pian ryntää se laaksoon pintansa pirinä.
Se vuolaaksi koskeksi muuttuu ja kaikille suuttuu.
Jo ehtyvi lintujen äänet ja leikit,
jo laukkuihin joutavat kammat ja meikit.
Hyytyvi sää, jää jäljelle pako sekä lisänä kauhu,
käy rinteessä valtaisa myrskyn pauhu.
Ei kiurukaan eukolleen liehakoi, kun äkkiä lähellä salamoi.
Katsoo suojan, luojan luoman,
se luota kivenkolon,
reunalta puron jyrkän uoman.
Olon nolon sekä märän parsii,
elkeet joutomiehen karsii;
petaa untuvista petin ylle ihanaisen heinäkummun.
Tinkii rouvaa vierellensä ujoo, houkuttelee kielellänsä,
kouhottelee tuoksuvaista pujoo.
Viimoin kaappaa kainaloonsa naaraan,
suudelmilla kaulaa voitaa.
lupaa saattamatta vaaraan pojat,
sekä evään jämäkästi hoitaa.
Siipispankon alta kuiskii muru:
Ihana on meidän kuru. Sateensuoja - onnen luoja.
Häipyy hiljaa iltaan ukkosen jyly,
pariskunta unissansa,
nokissansa onnellinen hymy.
Kommentit