Jostain kaukaa sinisien unimerten takaa,
aamun ensimmäinen ääni yhyttää pöpperöisen pääni,
makuupussin kahahdus.
Luomen takaa kurkkii huomen.
Valon kajastus, kihelmöivä aivastus, päälle älähdys
taikka ujo vaistomainen huudahdus.
Wahvan valonsäteen,
tunnen tunkeutuvan ihon läpi käteen,
tavoittavan unen rentouttaneen jänteen.
Huomaan herääväni, alkavani päteen.
Käännän katseen akkunasta ulos länteen,
näen joen.
Koen hyvänolon tunteen. Ihanuutta ääneen hoen.
Pilvet tunturini rintaa pitkin alas vyöryvät,
peittelevät hyväellen virran,
harsoiseen ja hahtuvaiseen umpeen.
Muistan erään retken, yksinäisen lumpeen joka
kukan oli saanut aikaan autereiseen metsälampeen.
Runoinen on tämän aamun ensi hetki.
Täytyy tehdä heti aamuun wärssyretki yli vuoren,
kenties löydän sieltä uuden runon,
ehomman ja nuoren.
Kommentit