Veti hirsiään rinteessä kauhtunut hukka.
oli kankaana pohjoinen taivaanpiiri.
Kihun kirkuna kurua kiiri,
hereille kapsahti unestaan ukkorukka.
Kuin herkän neitosen metsässä nähnyt ois
ja sen kernaasti muidenkin näkevän sois'.
Hiekan silmistään ravisti.
Ja siinä kuononsa huomassa, juurella kilpisten aihkien, neito.
Hennossa varressa pehmeä, lempeä nukka
ja latvassa siroinen, vaaleanpunainen kukka.
Pursujen sylin huumassa; kesässä kuumassa.
Rinteen uumassa.
Hukka, juovuttama tuoksun, pörröinen tukka,
pienessä mielessään tuumi; aloitan minäkin juoksun.
Tassussa pariton valkea sukka, kukkaa ihaili.
Kurkki ja tiiraili. Vehtasi, vahtasi, sääskiä jahtasi.
Mut' ei tullukkaan kukkaan meden perso
siks' kasvoi ehompi vierelle verso ja päähän
vieläkin herkempi, kauniimpi nuppu.
Yllänsä vihreä huppu.
Jopa virkosi jossakin jängässä perso, varrelle pörräsi,
hetkisen surrasi, haisteli, maisteli, kärsänsä pisti tuo nisti
ja pölynkin mennessään kiikutti.
Elämää uutta kynsissään kairassa liikutti.
Sen nähnyt on ainakin takkuinen hukka.
Sinulle virteni veisaan -
pieni ja hentoinen Vanamon kukka.
kihu = Stercorarius longicaudus
kuru = ahdas tunturirotko
kilpinen aihki = kilpikaarnainen petäjä
kaira = erämaa
kuru = ahdas tunturirotko
kilpinen aihki = kilpikaarnainen petäjä
kaira = erämaa
Kommentit