Joku erimies vuosia reilasi, juttuja lehdille meilasi,
viittoja peilasi, maailmaa seilasi, kera akkansa Helenan
ja purtensa Selenan.
Viimoin tulossa kotiinsa rankalta matkalta.
Yksi merimies ja tohtori. Kapteeni ja samalla försti.
Oli mutkalta monelta suuntia haettu, käskyjä jaettu,
eineitä ostettu, purjeita nostettu, sitten laskettu.
Ja sama tulos saatu, mastossa pari, varalla kaksi.
Ei muuttunut luku laskemalla ehdommaksi.
Edessä vedessä mainingin jäljiltä kastunut laituri.
Siihen ruorasi seitsemän meren taituri;
hurmaava charmantti harmahtava saituri.
Toi maihin kaiken jätesakkansa, jopa kakkansa.
Haalasi kannelle matkapakkansa, akkansa, jauhovakkansa,
Kap Hornin kivirakkansa, Mainelaisen takkansa,
ja kyyhkylakkansa.
Kuormavuoren viereltä kiiri:
OHOi!
Kuuleeko kapu? Täällä kelpaisi apu,
vai täytyykö olla mun rapu?
En ole aituri ja tää on pieni laituri,
jos ohi menen,
en tiedä kenen kamat ma veteen lykkään
kun tunkevat jalkani eteen.
Autappas seilari, anna se peilari!
Pyynnön teilasi seilari: Jos tulisit takas' sinä ihana rakas.
Hoidappas tokalle ensin nää keilasi,
tääl' soittaa myös wanhempi heilasi.
Palas' purrelle rouva ja rauhottui hetkeksi tokka.
Sulkeutui lokilta nokka, raukeni luomi, alas taipui.
Uudelleen uneensa kirjava satama vaipui.
Kommentit