611464.jpg

"Sehä onkii silviisii, et jossei helluntaiks jostakii iha
erityisest syyst  Kurost  SUOMI24'st saakkaa, nii
sithä hyö joutuukii uroot enne pitkää tyytymää siihe
Wanhassee, hyvi pitkält, yl koko hiivati vaalkauve."
(Ikiwanha karjalainen tšuakkuna, 1691, Suistamo)

Onko se hellu helluntaiksi tai heila niin välttämätön?
Osaahan sitä nykyruokaa  mikroon laittaa  ilman hei-
laakin.  Ei siihen kertakäyttöastioita tiskaamaan hei-
laa tarvita.
Singelin ei muutonkaan tarvitse tehdä  tiliä kellennii
menemisistään ja tulemisistaan.

Yhteiskunta ja mustakaavut enää pyrkivät hoputtamaan
avioliiton yhteiseen satamaan  tarjoamalla muka joitakin
etuja ja alennuksia. Selvästi ketunhäntä kainalossa.
Semmoset liittoutuneet kun ovat paremmin hallittavissa,
ovat jotenkin muovautuvampia byrokraatien metkuihin.

Ei sillä, että avio- tai muutakaan liittoa vastaan jotakin
hampaankolossa hukalla olisi,  mutta kovin  nämä viime-
aikaiset tilastot ja julkinen keskustelu  antaa harmaan
ja ilottoman kuvan koko instituutiosta.
Instituutiosta joka on  keksitty paljon  ennen jumalaa
ja Jeesusta.

Kovasti näyttää siltä,  että parisuhteeseen  ajaudutaan
hyvin kepein perustein, yhdenillan huumasta, tai sangen
lyhyen tutustumisen jälkeen.

Kyllä-kyllä,  vapaus  eroon  pitää olla.  Ei ole mitään
syytä kyseenalaistaa sitä. Se on oikein, mutta ketä
muuta se palvelee kuin lähtijää jolle se kenties tuo
helpotuksen?

Sitä joku tyhmempi saattaa kysyä, että mitä järkeä
on tukkia itsessä liittoon jos  vuoden päästä,  kiiman
asetuttua uomiinsa ei olekkaan muuta yhteistä,  kuin
että toisella tai toisella on sama tuomari  kuin edelli-
selläkin kerralla. Se perinteistä.

Markkinatuutit suoltavat täydellä teholla: ELÄMÄ
ON KOKEMUKSIA,  ELÄMYKSIÄ,  EXSTREMEA.
Osta siinä sivussa tätä ja tätä ja tätä. Jos et tätä
osta, sinusta ei tykkää kukaan.
walkwolfani.gif

Satavuotta - vielä viisikymmentä vuotta sitten liitot
kestivät vihkimisestä hautaan saakka. Eroaminen oli
joutavanpäiväistä  tyhjännaurajien  ja  hunsvonttien
puuhaa. Aivan eri tekniikatkin olivat käytössä, jos ei
puolisoiden välillä ikuista avio-onnea löytynyt.
Pääsääntöisesti kuolema vain erotti, yleensä aviossa
kerta riitti, ellei puoliso pettänyt ja kuollut.

Kysyin muinoin Puijontornin portsarilta, että onko
tuolta monestikkin hypätty, tuolta tornista alas?
Caterpillar'n kokoinen pojanloppi kädet rinnallaan
ristissä totesi: "Ka ylleesä - kerta on riittänä!"

Kun hukka joskus  viimevuosisadan puolla,  hieman yli
vaahtosammuttajan kokoisena,  ensimmäisiä kertoja
oli helluntaiksi heilaa  menossa  katselemaan - isojen
poikien tapaan,  meidän renki  se jo  yleensä leikkasi
elikoille niitulla äpärikköä.

Kun jätti semmosen puolentoista metrin läntin
niittämättä,  niin pakkohan se oli hukan pennun
mennä siltä kysymään että miksi ihmessä?

Renki katseli taivaalle, huokaisi syvään ja muisteli:
- Siinä on minulle pyhä paikka. Minä poika sain siinä
   ensimmäisen kerran elläissäni.

No kun ei ollut kotona niistä asioista suurtakaan
haloota tehty,  niin minä prihatšu nyökkäsin että
jaa-a ja suorin matkoihini.

Kun joskus iltapäivällä palasin ilman heilaa  tai muuta-
kaan korvaavaa vekotinta,  niin heti pisti silmään siinä
äpärikössä,  että siinä oli toinenkin  niittämätön läntti
äpärikössä, sen edellisen lähellä.

Niinpä  oijustin suoraan  rengin pakeille  ja kysäsin
sumeilematta,  että miksipä se setä jätti vielä sen
toisenkin paikan niittämättä? Onko sekin mukamas
joku pyhä paikka?

- No on ja ei!  Oikeestaan sen äiti vaan katseli siitä
   meitä kohti silloin kun me mhyyy...
- Jaa, no mitä se sano kun näki teijät siinä.
- Ka eipä tuo muuta kuin että: Bä-ää-ää-ääääääää! ! !

No jospa se löytyisi jommonenkin heila jokaiselle nyt
viikonloppuna. Olisikko tuo sitten elämä raiteillaan?
Täytyy sitä ainakin toivoa. Heila - vaikka huonompikin,
heila kuitenkin.

Susi lähtee koiran kera huomenna katsomaan,
joko tieura tunturiin on sulanut.  Satoi heiloja
tai paistoi lättyjä.

tšuakkuna = sanalasku, (suunmukkaenen - savo)
prihatšu = nuorukainen, nuorimies, priha
äpärikkö = nuori heinäkasvusto, ei sisällä kortta
294946.jpg