Se olkoon waikka wiimeinen tekoni,
mut' mieluisin herkkuni on perinteinen pekoni,
sanoi vuoteella hiipuva serkkuni Mossu,
jonka ainoa herkku on possu.
Jos räntäisessä keväässä, eväässä,
ei jelppaakaan sossu,
silloin laitettava toinen,
on toisen eteen minunkin tossu.
Ja saatava suruuni kotoinen Kossu.
Tuskin silläkään täyttynee kiljuva massu
ja saattaapa kylmetä tassu.
Mutta tämä vaan on tätä, hukka rassu.
¿?¿?¿?¿?
Tässä nää terkkuni, arvon serkkuni.
Muista siis herkkuni etenkin,
jos kysyy poikani Mika,
missä on vika kun pöydästä uupuu sika.
Juuri se havustettu, savustettu, suolalla avustettu.
Pyyhkäise hukka se häpeän lika
ja hoida possua Mikalle pika-piká.
Kun aloitan matkani Manalan kuntaan,
se olkoon mun viimeinen tekoni,
kun syntikekoni päällä lepää paksu pekoni.
Rovasti jatkakoon Ruususen untaan tai
kolatkoon ikuisen armon luntaan.
Kommentit