269040.jpg

Suorastaan oiwallinen aihe Leelialta ja pikku-pikku
kiireapulaisilta. Ystävistä on niin mukava kertoa ja
kukapa ei ystäviä kaipaisi.

Ystävä / ystävät on hyvinkin tähdellinen kapine.
Kyllä siinä Ukko Ylijumala melkoisen tempun  on
kehdannut miettiä kun meille ystävät keksi huo-
noa metsästysonnea lohduttamaan.  Ihan aluksi.
Oletan.

Ajatellaanpa vaikka että,  jos iniminen on koleassa
syksyisessä  räntäsateessa muinoin  ilman saalista
kotiluolaansa kamunnut.  Läpimärkänä ja ulolle hai-
sevana kuin koiran raato.

Kun se on siinä  sitten kokeillut  kylmissään märistä
tervaspuista tulta esiin loihtia ja on reistannut niitä
vastakkain hinkkailla. Koettanut saada tulehtumaan,
että loimuun leiskahtaisivat.
Onhan  se  saattanut  pattiin ottaa.  Syttymättömät
puut. Lempo soikoon!

Jos siellä wielä waimo on luolan nurkasta huutanut:
"No meinaatko  sinä Umph,  sytyttää sen nuotion vai
etkö sinä  meinaa, hä!?  Palellutaanko  me tänne,  vai
eikö me palelluta, hä!? Toitko sinä edes mitään, hä!?
Muistitko tuuva  sen Riisifrutin lapsellesi hä!?  Entä
minun Libresset? Hä!"

Ymmärtäähän sen silloin että,  kylläpä semmosessa
tilanteessa on  saattanut keksiä ystävän, tai pikem-
minkin ystävän kaipuun jo  ennen koko  ystävän kek-
simistä.
No - eipä silloin ollut tulitikkujakaan keksitty, oliko
edes askiakaan,  jotta niillä  olisi sen tulen laittanut.
Tällä keinoin se kenties ensimmäinen pula ystävistä
on alkanut.


Ilmiselvästi  noita  tärkeitä  keksintöjä  on tehty
väärässä järjestyksessä. Niin se näyttäisi olevan.

Onea olisi olo jos  tätä Tellusta  joutuisi tallomaan
yksistänsä. Äkkäisikkökään sellainen epeli mitä se
ystävä merkitsee omalle humeetilleen?
Sitä ei kyllä tiedetä.
walkwolfani.gif
Mutta juuri nyt elämme aikaa  jolloin  ystävistä on oikea
runsaudenpula, valinnanvaikeus. Tungosta. Joka tuutista
ja lootasta tukkii ystäviä ja velikultia toinen toistaan sy-
dämellisimmillä terviisillä varustettuna.
Eikä niitä oikein voi erottaa edes toisistaan. Ne ovat niin
homogeenisia.  Ja sitäpaitsi  niillä  kaikilla vilkkuu ketun-
häntä
kainalossa.

Hukka-riepu ei käsitä, ettö miksi kaikki valehtelijat
ja pödyn puhujat,  kaksinaamaiset oman eduntavoit-
telijat haluavat olla juuri minun ystäviä.

Eikö ne saisi parempia  ystäviä roistoista  ja ryöväreistä,
publikaaneista, fariseuksista? Siihen sakkiinhan se petos
ja juonittelu  sopii.  Meiltä tavallisilta  inimisiltä on laissa
kielletty sellainen touhuaminen.

En hoksaa miksi  kaikki  ketkut haluavat  kuulua ystäviini
kyllä vaali-iltaan saakka mutta eivät enää sen jälkeen?
Onneksi me elämme tasa-arvo-onnelassa. Täällä voi itse
päättää ettei halua moisia epattoja ystävikseen. Ei edes
postilaatikoonsa.

Vaikka tuhat inimistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti
hölynpölyä. Valta turmelee,  se tiedetään. Sen taisi
joku Platonin planttu aikoinaan  todeta tai joku muu
entisajan Pelle Peloton.

Kyllä  liukas Poli Tikka on  hukan  sydämessä  hywin
floccinaucinihilipilificatiooni.
Assistenttini Lilith on  huomattavasti luotettavampi
otus, vaikka valehtelee jos siltä kysyy miten naapu-
rin kissa sanoo.
294946.jpg  
Auringon nousu luolan suulla 07:34 ja lasku 17:38.
Päivän pituus 10 h 04 min
Täysikuu valmis ulvomisille sunnuntaina 4.3. klo 01:18

"Kaikki jotka antavat, jättävät jotakin itselle", ylioppilas Eero Heinäluoma