Nautti kahviplörön muuan. Näki yöllä mörön.
Heräs', pursui tuskan hiki, hiipi arka katse uksen liki.
Valon herkän näki takaa kuusen kerkän.
Häilyy selkosissa henkäys aaveen.
Kuin ihollamme raave, se mieltä vaivaa,
kaivaa tunnon sopukoita, onkaloita tonkii.
syövereitä ronkii.
Raivaa tilaa rintaan vahva haave.
Nostaa paaden.
On täällä turha mataa, kiertää pientä rataa,
Kas tuolla kohtaa suuri taivaanpiiri,
miss' henget vapaat kiirii, kutsuvasti hohtaa.
Koittaa aamu, haihtuu haamu,
eheytyy jo mielen raamu.
Virkoo oma tuttu henki, eläväisen renki.
Nappaa otteen, tempaa eloon.
Aatos siirtyy yöstä työhön.
Suureen kaadettavaan keloon.
Kommentit