253378.jpg

Hämärissä aamun ensi koin,

tuiskuttunutta jotosta kiitää pari
rauhallisen verkkaan tahtiin.
 
Kytkettynä samaan liekaan; 
päissä molemmissa hukka,
askel nousee tuttuun tievaan.

Itään, kiskoo saannos pastorin nyt sutta,
näyttää suunnan, ei tule siitä mitään, mutta.

Pysähtelee hukka, pyyhkii nokkaa,
laskee ilmaa ilmaan, virkkaa vihdoin Parssonille:
Kas tila tässä oiva, savuton, on puntaroida.

Ei luoteen tuulessa runo tuoksu, haise haiku,
ei kuulu sonaattia, ei oodin oodia, ei kaiku.
On järjestettävä itse jonoon hexakoodia.

Jahka vielä pirttiin päästään, alan hetimmiten säästää
koppaan uuteen. Kaikki varat toppaan,
että saisin tanaan oodin; varaan uuden hexakoodin.
Osota hoinene