Maailman piirissä, tunturissa,
jolkuttaa wanha susi onkalostaan.
Warmuus ja kokemus painaa sen tassuja
jäkälän maalaamaan kivenpintaan.
Tolkuksi sitä iniminen nimittäisi.
Kurussa liikahtaa rikkonainen peura.
Ei tarkoita pahaa susi, tappaa pois kärsimästä.
Tunkee itseensä herkullista lihaa. Täyteen.
Vierelle asennolle. Myrskyn repimä kelo
muuttuu loueksi. Miksi herkun osmalle antaisi?
Aamulla sama kattaus kuonossa kiinni.
Unia - unia. Suloisia pentu-unia.
Pakokauhu-unia. Herkuttelu-unia,
Naaraan virtsan kiimanhaju-unia.
Tassut tallovat linnunrataan jälkiä.
Matka jatkuu. Ei niitä kukaan nää.
On suden hetki.
Tuttu ääni liukuu uneen sisälle.
Kiepsahtaa kelolle kuuntelemaan?
Yhdellä loikalla.
Vielä on notkeutta. Kintereet soiden.
Jännityksestä vavisten.
Veren kohina suonissa. Elämä.
Huuto! Suden huuto. Oman huuto.
Vastahuuto ja hopusti menossa, jänkä pöllähtelee.
Enää ei väliä vaikka joku kuulisi. Ei vaikka olisi
ilman varmistinta.
Omia on.
Osota hoinene
Kommentit