Olen pahoillani tuhmista sanoista,

mutta tämä editori  on perseestä!

Astun ulos. Alla pala tammikuuta, mykkää suuta auon,
yllä puolikuu, mutta suoraa huutoo huudan, kaamoskuu.
Kirun hiljaa vaiti. Tukahtua tykkään.

Tempaan varsiluudan, sille närän lykkään.
Tässä valju tulos:
Kiukuissani huiskin, tiuskin katkuisia kitkuisia sanoja.

Helisemään kylmästä värisevän pihapuun oksille
ja sallin senkin itkeä harmista.
Pidän tassulla uksen karmista.

Puran suusta kiukun, kaiku kimpoo puusta,
sinkoo hälyn vasten päästämääni ääntä,
käännän kyljen, ilmoille sen uudestansa syljen,
yhä tyhmyyksiä lauon.

Pidän hetken tauon, viskaan taljan hankeen,
siihen lankeen, lasken kehon kylmän kankeen,
myrkyn uuden kylvän sieluun. Jyrkän.

Pidän pääni, kallon paksun - ylvään,
kierrän pariin kertaan pyhän pylvään.
Sanat, vapaat kanat, sinkoilee vain pitkin pihaa
viiltää omaa lihaa, manaan koko sanaa.

Annan raivon hiertää mieltä, vääntää kieltä,
koko Vuodatus on suoraan sieltä.
Ei mitään mieltä jatkaa tätä kimppamatkaa.

Oh-show-tah Hoi-ne-ne    

Pakkohan täältä on luikkia vaikka sitten
tamman sukuelimen kuuseen!!!
Ei tässä muukaan auta. Prkl. x 1000!