SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 10. Luku
1121660.jpg

Rudolf wirkosi  kun Sörsselsson vaihtoi pienempää
pykälää ja jarrutteli moottorilla  wanhan liiton rek-
kamiesten tapaan.

Rudolfille päsähti  päähän että  nyt varmaan  oltiin jo
Iisalmessa.  Lämmin  auton hytti  ja tasainen  dieselin
jurina panee tavallista  puolisuden elämää  wiime ajat
ulkosalla pääosin harrastaneen inimisen herkästi sou-
telemaan Höyhensaarten  suuntaan  ja ties minne hii-
teen.  Muisti että väkisin oli koettanut valopylväitten
lukumäärästä kärrillä pysyä.

Mutta niinpä vain oli silmät lopulta lupsahtaneet
kiinni ja jonkinlainen kooma oli saanut vallan har-
maassa kulkijassa.

Sörsselsson kaartoi auton Ohitustien Sellille, jarrutteli
lopputuleman ja  kun auto nytkähti kantapäilleen,  kiskoi
käsijarrun napista. Venttiilit parkaisivat jossakin rungon
alla, ohi sipsutteleva kaupparatsu joka puhui samalla pu-
helimeen  kun oli  menossa autolleen  säikähti ja loikkasi
rekan kohdalla ilmaan. Ja jäi sinne.

Isommat woimat päästi Sörsselsson peliin.
Heti alkoivat jumalattomat  jouset painaa
jarrukenkiä rummuille. Pidättelemään win-
haa menoa.

Sörsselsson kohenteli itseään ja sanoi:
"Mulla se  suattaa  jonnii aikoo  mennä tuolla liiton
hommiloissa.  Lähetkös  kohovelle siks  aekoo, vae
huilitko koslassa? Jätän siinä tappauksessa auton
lukihtemati ja kääntiin. Tassaantuu tuo moottorin-
lämpö hiljalleen.  Sillä konstin ei  kuluta kuulemma
niin myllyvä."

Rudolf kaiveli perperinsä taskuja,  löysi parin €uron
kolikon, antoi Sörsselssonille ja sanoi: "Minua taitaa
wielä oinastuttaa, jos tuot vaikka ison kipollisen sitä
rotanmyrkkyä sitten tullessas,  niin minä huilailen ja
pidän vahtia. Kyllä tämä tästä siilantuu."

++++++

Kuski lähti lompsimaan sohjoista piha-asfalttia kahvioon.
Tavallisen  näköisiä  kuuppa-autoja  tavallisine harmaine
inimisineen meni sinne ja tänne verkalleen, eeskahtaalle.

Rudolfin pää kääntyili, tahi oikeammin kai silmät
pelkästään. Seurailivat elämää. Kun mitään mie-
lenkiintoista ei  tapahtunut hetkeen,  silmät luu-
pahtivat uudelleen kiinni.  Vulvån 600 heppanen
kone lauloi tyhjäkäynnilläkin sellaisen univirren,
että pian ukko oli taas souturetkellä ties minne.
Vaikka Kiinaan.

Vähitellen kasvoille laskeutui rentoutunut ilme, mutta
samalla huomasi,  että mies jotakin näki,  koska välillä
huulet  karehtivat  iloisella  kaarella.  Nahka pingottui
otsalla  kuin  shamaanirummun  kalvo nuotiolla,  otsan-
rypyt silisivät ja koko olemus näytti  nuorentuvan ihan
silmissä.

Ja niinpä  siinä olikin käymässä, tosin nuorentuminen
oli vain unessa.  Rudolf siinä  muisteli  kuinka muinoin
oli riiuuyön päätteeksi saatellut sen aikuista heilaan-
sa kotio.  Oli  Hevosystäväinseuran  talolla  tavannut
tytön  ja kun oli sukkela suustaan,  saanut lopulta ai-
kansa tanssitettuaan luvan saattaa  neitokainen tur-
vallisesti kotia.

Kun matka oli pitkä  ja ilma runollinen  ja ties
vaikka mitä mielessä  kahdella nuorella vere-
vällä inimisellä,  niin kotimatka  oli venähtänyt
niin että sika oli jo pierassut ja kukko kiekas-
sut, kun vasta postuassa olivat kamuamassa.

Jäähyväiset lämpenivät niin tulisiksi,  että Rudolfin
piti alkaa katsella paikkaa, mihin voisi oijustaa mor-
sion kera.

Eipä sitä maaseudulla nyt siihen aikaan oltu varustettu
porstuita sängyillä ja muillakaan nuorison kotkotuksilla.
Eikä etenkään astumistarkotukseen.

No kun ei  Rudolf siihen  hätään mitää  muutakaan
keksinyt  ja tyttö  oli pieni ja  lyhytkasvuinen, niin
nosti neidon porstuan  narikkaan takin raksista ja
suoritti velvollisuudet siinä paikassa. Samon tein.

Hetken kuluttua, sittemmin, jälkikäteen, tuli aatoksiin
siinä neitoon nojatessaan ja puuskuttaessaan. Virkosi,
kohenteli itsensä ja tytön. Otti sitten alas naulakosta.

Painoi korvansa keittiön oveen ja kun kuuli astioiden
kilinää,  koputti kohteliaasti.  Raotti ovea  ja toivotti
pirtissä huhkivalle emännälle hyviä huomenia ja esit-
teli itsensä.

Jatkoi sitten että tyttö on nyt sitten ihan turvallisesti
kotona.  Että mitään isompaa  ja pahempaa ei matkalla
sattunut. Siitä tuli pidettyä hyvä huoli.

Emäntä joka kulkee eeskahtalle  pöydän ja uunin väliä,
piiraita on laittamassa piisiuuniin, toteaa ystävällisesti:
" Ka työhän sitä tunnuttahhii ihan  herramies olevanu.
Ylleensä ne poijat tempun jälkeen jättävät tuon mei-
jän pikku Liisan siihen narikkaan roikkumahan ja suo-
rivat tiehensä."

"Misteekäpäin työ ootta poissa, kun on
noin kohteliaisuuskii jo verissä?"

Rudolfilla  lonksahtaa  leuat auki  ja jäävätkin  siihen
asentoon hetkeksi. Liisa luikahtaa siinä välissä kama-
riin ja Rudolf kiittelee vielä kerran ja poistuu sitten
hartiat hytkyen  porstuan kautta  rantteelle  ja siitä
kotikonnuilleen.

Nyt tuo kohtaus änkeää  unessa mielensyövereistä
taas etupihalle. Ja nyt. Aikuisena miehenä. Naurat-
taa jo unissaankin.  Elämä on koulinut miestä arvos-
tamaan pieniäkin ilon hetkiä,  niitä joista ei aikanaan
ihan täysillä osannut nauttia.

++++++

Lukko rapsahtaa,  Sörsselsson kamuaa,  kahvipotti
etummaisena tyrkyllä. Toisessa kädessä jouluisella
kuvioinnilla koristeltu lahjakassi, huulien välissä pu-
ristettu joulukortti.

Kun Rudolf saa kahvin kouraan ja Sörsselsson pääsee
asettelemaan pussukat asiaan kuuluville paikoille aika
pysähtyy hetkeksi.Toinen hörppäilee petroolia, toinen
naputtelee rattia, järjestelee ajamaan ryhtymistä.

Sitten Sörsselsson sanoo:
"Kuulin että puhut tai naurot kun avasin ovea.
Yksinäskö hokasit jotain hauskaa tässä arjen
harmauvessa?"

Rudolf  kertoo unensa  ja nuoruusmuistonsa  ja pian
kaksi ukkoa hörisee Vulvån hytissä veet silmistä va-
luen. Hohotuksesta ei näytä tulevan loppua,  kun sii-
nä vuoron perään lisäävät kommentin, toinen toisen-
sa päälle.

++++++

Lopulta tilanne haihtuu, Sörsselsson laukasee jarrun,
tökkää  ykkösen lootaan  ja painaa sormella hiekotus-
nappia ja kaasua  laapotilla hissukseen.  Painava ruoto
alkaa kiertymään ohitustien rampille, pykälät seuraa-
vat toisiaan kuin lakikirjassa.

Dieseli jyrisee, tumma savu tupsahtelee pakoputkista
tukevina norkoina taivaalle,  liittymäluiskalla vauhti on
jo liki kahdeksankymppiä  ja siitä oijustavat Kajjaanin
tielle, Kuusamo lopullisena etappinaan.

++++++

Jutustelu  alkaa sujumaan  ja Sörsselssonkin innostuu
kertomaan juttujaan. Muistelee, että kerran oli tulos-
sa Mikkelistä  rautakuormalla,  kun  motoristipojat al-
koivat pelleilemään Juvan suoralla.

Ajoivat eteen ja sitten hidastivat niin, että hänenkin
piti seisoa sen aikuisen Kanikan jarrulla kaksin jaloin.
Sanoi että loppua ei tullut ennen kuin  se tie muuttui
taas mutkaiseksi.

Joroisissa Sörsselsson sitten pysähtyi  UFO-Unionille
hermoja lepuuttamaan.  Pian ne sällit kaartelee pihaan
ja marssivat sisälle  ja alkavat nahkatakit auki soittaa
suuta siitä, että melkosen törppö kuski, ammattikuski,
eikä pääse mopopojista ohi.

Aikansa siinä rääpivät ja räkättivät,  lopulta tyyntyivät.
Sörsselsson nousi,  kävi hyyskässä  ja pujahti vaivihkaa
ulos. Kahvinmyyjä oli kuikuillut ikkunasta Sörsselssonia
kun tunsi miehen. (Kertonut jälkikäteen.)

Oli sitten kääntynyt poikiin päin ja tokassut:
"Kyllä vuan työ  hyvinni mahotta  oekkeessa olla tuon
epelin kansa. Meleko törppö olj, perruutti lähtiissähi
wielä, perskutarallaa, ainahhii viis rätkää lyttyyn."

Sille hohottivat ukot autossa ja painuivat yön pimetessä
Kuusamon suuntaan. Hyrynsalmen Tepoililla pysähtyivät
kahvelle.

Sörsselsson tarjosi, Rudolf oli kerennyt purkaa jo
tilannettaan hiukan.  Eipä ollut kuskillakaan mitään
erikoisempaa neuvoa tähän tilanteeseen.

Monessa kertoi olleensa mukana tienpäällä näkemässä
ja kokemassa,  mutta ensimmäistä  kertaa kyllä  kuuli,
että iniminen itseään epäilisi sudeksi muuttumisesta.

Eipä silti, monelaista sitä tähän maalimaan on kerennyt
sattua. Onhan noita naisiakin muuttunut miehiksi ja toi-
sinkin päin. Miksei siis mies suseksi ja toisinkin päin.

++++++

Puolen yön maissa pääsivät  kiihdyttämään Ämmän-
saaren keskustan  60 rajoitukselta  matkavauhtiin.
Reilun parin tunnin päästä,  sudenhetken kieppeillä
oltaisiin jo Kuusamon liki, terminaalissa. Siellä voisi
muutaman tunnin  tirsat ottaa  miehistön  lepohuo-
neen laverilla vielä ennen aamua ja lastinpurkamis-
juttuja.

Jonkun matkaa ennen Kuusamoa on Pikku-Kalettoman
suo vasemmalla ja suurin piirtein  sen kohdilla toisella
puolella joku hotelli Palolahden rannassa.

Suurin piirtein  niillä main  molemmat havahtuivat
kuin joku harmaja otus vilahti Vulvån valokiiloissa
kaukana edessä.
"Susi saatana!": tuli yhdestä suusta.

Sörsselsson siirsi  lapionsa jarrupolkimelle  ja ABS:t
alkoivat tsupsuttaa, vauhti loiveni ja hiipui lirutteluksi.

Rudolfille kihosi niskaan kumma tunne. Kihelmöi oudosti.
Selitystä ei inimisen järki saanut noukittua kehiin.
Sen verran sai Sörsselssonille tulkattua,  että pysäytä.
Minun on tässä jäätävä nyt pois, ihan tuntuu siltä.

Kuski, maailmaa kiertänyt mies kun oli, ei alkanut
miestä toppuuttelemaan,  pysähytti auton. Raotti
eväskaapin lunkkaa, kaappasi sieltä kouraan kan-
gen metsästäjämakkaraa,  lähes  ehdan,  parisen
kertaa oli päästä ehkä haukattu, ei sen enenpää.

Penkin takaa kaapasi pullon Viru Valge-vodkaa.
Lykkäsi Rudolfille kouraan,  joka jo  oli laskeu-
tumassa tielle. Kiitteli sitten matkaseurasta ja
sanoi vielä:
"Rahaa olisin saattanut satasen antaa, mutta
mitäpä sinä sillä siellä metsässä tekisit?"

Ei kysellyt muuta selitystä, nosti kättään,
tempasi oven kiinni ja painoi kaasua.

Rudolf jäi makkarakangin ja votkapullon kera
lähes pilkkopimeälle,  autiolle 5-tielle.  Jyleän
auton kumu haihtui perävalojen mukana yöhön.

Jostain  Yli-Kitkan suunnasta, luoteen puolelta,
kuului kaihoisa kutsu. Ukko lähti palaamaan tie-
tä  ja kohta sattuivat silmään isot suden jäljet
jotka johtivat Kostojärven suuntaan, Kitkajär-
ville päin. Rudolf katsahti eeskahtaalle ja astui
jäljille.

Rudolf elää ja susikin elää yhä.
Jos Ukko ylijumala suo, jatkoa
seuraa tällä osastolla.
1067890.jpg  
Warhemmat osat löytyvät tuosta OIKEALTA! >>>>