SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 7. Luku
1021299.jpg

Levännyttä on  hyvä käskeä,  sanoo wanha sanalasku.
Hukka jolkutteli kirkonkylää kohden.  Hiukoi kyllä jo
hiukan, suomalais-ugrilainen metsänhoitopolitikka se
imee mehut luonnon elävästä.  Jo mietiskelemällä. Ei
tarvitse edes käpälää metsään pohjalle laskea.

Vaikka osaisiko sitä enää itseään luonnonlapseksi kutsua,
se miettii taivaltaessaan, kun tuo Kohtalo alkoi tuolla kä-
sin piruilemaan. Sen verta alkoi muuntuminen hukkaankin
jo vaikuttaa että  alkoi vaivata päätänsä  inimisen kaltai-
sen otuksen tavoin. Kaikenmaailman jonniijoutavilla höpö-
tyksillä.

Juosta hölkytti tien  vasenta syrjää, hokasi salaman
pirstoman puun ja törröttävän kannon. Loikkasi syr-
jemmälle ja kusaisi viestin kantoon.  Otti muutaman
askeleen ja kun kohdalle sattui sopivan oloinen alus-
ta niin laskeutui köntsälleen huilimaan.

Alkoi siinä päässään pyörittelemään äsken kehkeyty-
nyttä  ajatusta  muuttumisestaan  inimisen suuntaan.
Että kauanko tuohon kertakaikkiseensa  menisi aikaa
ja millä sitä sitten mittaisi,  jotta minkä sortin vehvi-
läinen  muunnoksesta tulikaan.  Tuliko minkään sortin
kelvollista? Onko heti lopetettava vai antaako elää.

Ja kuka se  olisi tuomarina?  Hyvin olisi  tähellinen se
virka elämän kannalta.  Ei siihen varmasti mitään poli-
tikkaa osaisi päästää, vaatisi vielä ne kolmekymmentä
hopearahaansa tuomiosta.

Kyllä se  perhana tämmöinen  elämän kysymys vaatisi
itseänsä presidenttiä virkaa hoitamaan. Jos se sitten
kääntäisi  peukalon alaskäsin,  punaista  mattoa  kohti
sohottamaan,  niin selvä pyy  ja ilman  valitusoikeutta.
Jotenkin se tuntuu,  että se kuitenkin hoitaisi sen ju-
tun kohdillensa. On se sen verran jo laukkonut maail-
malla inimisten oikeuksien perässä.
walkwolfani.gif

Hukkanen huilatessaan ja akkiloidessaan muikisteli
ja suikisteli suutaan,  lipoi kieltään niin että sivusta-
katsoja olisi saattanut luulla,  jos kohdalle olisi sat-
tunut, jotta nauraa tuo peto piru nyt siinä partaan-
sa,  sunnittelee siinä ilkiötöitä ja etukäteen jo niille
hirisee itsekseen.

Susi siinä kuitenkin vaan kohtaloaan mietti,  myhäili,
josko jo pysähtyisi ensimmäisen metsälammen koh-
dalle ja alkaisi  tyvenen pinnan  kuvajaisesta tähys-
tellä itseään ja etsisi vikoja.  Väänteleisi ja käänte-
leisi, yrittäisi nähdä taaksensa. Jos ei vikaa löytäisi,
rojahtaisi partaalle ja alkaisi keksimään.

++++++

Kestäisi vielä vuosia sudelta, inimisen kaltaiseksi muu-
tuttuaan, ennen kuin se tajuaisi,  ettei se koskaan voi-
si nähdä  itseään kokonaisena.  Ei se hevillä  käsittäisi,
että on ikuisiksi  ajoiksi tuomittu  näkemään itsestään
vain puolet.

Se on inimisen taakoista yksi. Puolet näkee, toisen
puoliskon suhteen  on luotettava  muiden silmiin ja
makuun sekä arvostelukykyyn.
Eläimillähän moista iestä ei ole hartioillansa.

Mutta inimiselle, jos se ei pysty elämään tasapainoista
elämää sen  tiedon varassa,  että myös toinen puolisko
itsestä on kunnossa, siitä tulee ennenpitkää vaikeuksia.

Sitä alkaa vatvomaan asiaa, se pahkeinen arkaa repiä
itsetuntoa,  murentamaan itsevarmuutta, rappeuttaa
lopulta itsekunnioituksen  ja alkaa kasata  epäilyksen
julmaa kaapua ylle. Näkymättömäksi ikeeksi harteille.
Sellaiseksi painolastiksi  joka lyyhistää  alun saatuaan
wahvimmankin otuksen.

Tuo se onkin se inimisen onnentunteen vastapaino.
Hinta siitä,  että inimisellä on äly ja kyky ajatella,
toisin kuin elukoilla jotka toimivat vaistolla ja pel-
kän kokemuksensa opettamina.

Yksin ollessaan iniminen usein sortuu moisia miettimään
ja monesti silloin,  kun jotakin  rankkaa on elämässä ta-
pahtunut.  Ukko jättänyt tahi akka,  sukua kuollut, pot-
kut työstä jne.

Kyllä inimiselle ajattelukyky, järki, on antanut paljon
hyvää,  mutta älyn kylkiäisinä saadut tunteet ovat se
asia joka saattaa inimisen kuin inimisen kiipelin ja pin-
huusiin.

Hyvinkin selväpäisenä pidetty epeli saattaa ihastuneena
tai vihastuneena  tehdä hyvin  monimutkaisia  munauksia
joita sitten harmittelee joskus päänsä kipeäksi. Joskus
koko loppuikänsä.  Siitä osaa  tulla pääntauti  tai jotakin
komplikaatioita ja sen semmosia. Toimintakyky hiipuu ja
raakkiläjään nostetaan kylmästi odottelemaan kuumaan
Manalaan pääsyä.

Kertoja tässä vaiheessa huomattaa sivusta sudelle
tunteista,  että vaikka ne inimiselle tuovatkin mieli-
hyvää ja levollista oloa,  ovat ne samalla  myös vas-
tus ja taakka, nurinniskoin kääntyessään, kun ne la-
maannuttavat inimisen elon tyystin joutavaksi.

Joillakin inimisillä tosin on kyky sulkea  joku koskettava
asia kokonaan pois,  sammuttaa niin  sanotusti lyhty, pu-
haltaa sammuksiin. Heitä kuvataan muiden inimisotusten
keskuudessa kylmiksi, oudoiksi, tunteettomiksi jopa pe-
lottaviksi, vaikka muuten olisivat hyvinkin mukavia ja lup-
sakoita. Ovat omituisia.

++++++

Hukka sotkeutuu  kertojan  sanomisiin:  Mutta nehän
ovat vain eläimen kaltaisia.  Sellaisiahan juuri olemma
me eläimet. Kun ei ole meillä älyä, niin ei ole meillä sa-
manlaisia tunteita haittana kuin teillä  inimisillä.

Ei eläin koskaan voi tehdä väärin.  Eikä myöskään oikein.
Jos meikä ei tapa,  kuolen nälkään,  jos tapan, en kuole.
Kuolen johonkin muuhun,  vaikka tuliluikun kuulaan. Kuo-
lema on sellainen pykälä, että ei sitä elukan päässä mie-
titä. Se on inimiselle taakka. Sekin.

Ei meillä ole päähän taottuna  koneistoa joka suhkuttaa:
Näin on oikein ja näin on väärin. Tee niin taikka näin.
Teistä jotkut höyrypäät haaveilevat  luonnonlapsen olo-
tilasta, runoilevat, laulavat, uneksivat, vaikka koko hom-
ma on tuomittu epäonnistumaan. Teillä on inhimillisyys.

++++++

Hyppää siitä kesken  kertojan kanssa keskustelun
ja lähtee suorimaan kylää kohti. Väkisinkin pakkaa
nyt tassut viemään jo inimisten pariin.  Kohtalo pa-
nee töppösiin vauhtia. Iskee humeettiin uuden aja-
tuksen ajatuksen päälle. Painostaa kovin inimiseksi.

Susi tekee joskus kuin koirakin,  kapsahtaa jaloillensa,
eikä kerro inimiselle että minkä Hiijen takia. Se sitten
osaa vaivata inimistä.  Se tuntee jotenkin  itsensä huo-
maksi...

Saakuttilainen! Pian se hoksaa  ajatuksissaan juosseensa
liki laitimmaisia  talonröttelöitä.  Loikkaa hopulla  syrjään
ja katselee vesakon suojasta itselleen suoja- ja tarkkai-
lupaikan. Näreen pitkät alaoksat ulottuvat sen verta pit-
källe,  että antavat suojaa  jos vaikka alkaa sataa tihuut-
tamaan, päälle pikkuhiljaa lipuvassa hämärässä.

Ei tässä parane kylälle suoraa päätä tolvata,
ovat pian tuliluikkujen kera perässä.  Katsel-
laan, kuunnellaan, iniminen on tavallisesti niin
tyhmä, että kyllä niistä joku jonkun virheliik-
kusen tekee. Ei tässä hoppua. On se saatana
mahalaukku sen verta rankan kuurin ankaran
talven aikana käynyt, ettei se nyt muutaman
tunnin vartoilusta ala millesikkään.

Näin se vielä  hukalla entinen elämä,  heti sijan ottaa
kun on elintoimintojen  ylläpidosta kyse.  Ei lamaannu
paikoilleen odottamaan armoa, ei kuoliniskua. Ei taivu
eikä nöyrry  vaikka kunnioittaa  vahvempaansa sitten
kun on tositarvis.

Kylällä on vähäistä  maalaiskylän asiointiliikettä,
kaupanovi käy harvakseltaan, ukko sieltä taikka
akka muovipussiensa  kera astuu ulos  ja lähtee
tavarat pyörän sarveen ripustettuna  tahi taka-
riksillä taluttamaan pyörää kotiansa kohti.

Joku vanhempi ukko kaartaa ovesta nurkan taitse
mäyräkoiraa kainalossa haalaten.  Kultasepän nur-
kalta erkanee kaksi  harmaanoloista kaveria jotka
määrätietoisesti  suunnistavat  mäyräkoiramiehen
perään.

Jotenkin hukalla kaikki loksahtaa vain kohdalleen,
se hieman hätkähtää  ja murahtaa itsekseen. Per-
hana, tämähän on se Kangaslammin pitäjä.  Täällä-
hän ne ampua  losautti sen  velipojan  pojan toissa
syksynä. Syyttä suotta.  Kuolemallako sitä on ran-
gaistava  jos omasta  evästään käy  palan nappaa-
massa.

Oli nuori susi hirviporukan ukoilta napannut hirven-
lihaköntän kun olivat selkänsä kääntäneet. Vaan oli
joku sivusilmällä nähnyt ja siitä oli heti jahti päälle
saatettu.

Kolmenollakasilla muuan  lähättänyt surisevan heh-
kuvaisen pojanpojan otsaluuhun. Sen suolla pakoon
loikkiessa hirvenlapaa suussa roikottaen.

Eipä siinä sitten kahta puhetta. Todistajat oli miehissä
sovittu, nimetty ja vannotettu.  Susi pantu päälle käy-
mään ja siihen itsepuolustukseksi ammuttu.
Nimesmies oli sitten kutsuttu ja tämä vähin äänin kuu-
lustelut tehnyt ja toivonut että  juttu hautautuisi mui-
den virkavirheiden mukana ö-mappien sekaan ja unho-
laan. Yhtä sutta nyt saatana kukaan kaipaa.

Mikä-mikä-mikä ihana tuoksu tavoittaa kuonon kärjen?
Salaman se terästäytyy, teräksiset jänteet virittyvät,
adrenaliini kohisee suonissa. Jaa-a, vai niin, tuolla akka
roikottaa lampaanviulua  savustamosta ulos pyykkiteli-
neen ristikolle jäähtymään.  He-heeh, toisenkin nostaa
siihen ja kolmannenkin.

Nyt on laadittava pitävä suunnitelma.

Käyn ensin tutkimassa reitin metsään. Sitten säikytän
tuon ämmän, nappaan viulun ja loikin metsään. Juoksen
sitten Karttulan suuntaan jonkun kilometrin,  ei ne nyt
niin hopulla sitä  sakkia ylös ota.  Kun saan syötyä,  niin
jolkuttelen salojen halki Siilinjärvelle lopuksi yöksi.
Kyllä tämä taas tästä iloksi muuttuu.

Ja niin myös tapahtui,  akka säikähti, viulu häipyi.
Lyhtyjä ja soihtuja sytyteltiin pihapiireihin sutta
karkottamaan. Susi kun pelkää tulta.
47,2 miestä kutsuttiin hampaisin saakka aseisiin.
Paikallislehti sai etusivunjutun ja taksikuskit pal-
jon ylimääräisiä kyytejä lapsiperheiltä.

Taisipa joku kyläläinen  päästä naamarustinkinsa
kera Ilta-Sanomiinkin, kun antoi toimittajan muo-
kata kertomustaan jyrkemmäksi.

Susi elää ja Rudolfkin elää yhä.
Jos Ukko ylijumala suo, jatkoa
seuraa tällä osastolla.
294946.jpg  
Warhemmat osat löytyvät tuosta OIKEALTA! >>>>