1013088.jpg

Sinällänsä hyvä aihe vaikka liittää tämä TEHY-karonkka
tähän pakinaan. Muuan lääkärituttu ajatteli ääneen, että
kun tämä terveydenhuollon- ja hoidon alasajo saavuttaa
kriittisen pisteen, niin paluuta entiseen ei enää ole.

Liekköhän tuo katsonu t ennakkoon  Michael Mooren
uuden dokumentin Sickon?

Siinä kuvataan inhimilliseen sävyyn terveydenhuollon
tila á la USA.  Mooren maalitauluna on Yhdysvaltain
terveysjärjestelmä,  jossa rikkaat pysyvät terveinä
ja köyhät jäävät sairaalan oville ruikuttamaan.
Se on dokumentti,  joka voi  Mooren mukaan "tehdä
kipeää". Se kertoo tarinan siitä, kuinka raha otti val-
lan inimisestä.

Yhdysvallat on ainoa teollisuusmaa,  jossa ei ole julkista
terveydenhoitoa.  Silti se lukee itsensä sivistysvaltioksi.
Maan asukkaista  87% on sairausvakuutus  joko työnan-
tajan kautta,  itse hankittuna tai hallituksen maksamana.
Terveytensä vakuuttaminen  maksaa siellä useita tuhan-
sia euroja ja silti on vaara että  vakuutusyhtiö  porsaan-
reikien kautta jättää korvaukset maksamatta.

Viittaan tällä vain  siihen että  Suomalaisella nomenkla-
tuuralla on tapana palvoa amerikkalaista menttaliteet-
tia äärimmäisyyksiin asti. Virallista syytä ei tunneta, ei
ainakaan tunnusteta. Hyvin runsaasti epäillään että ky-
sessä on alemmuuden tunteesta johtuva pääntauti.
Tämä taas saatta olla  syynä ja  motiivina jo 90-luvulla
aloitettuun sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajoon.

Nomenklatuura, puolueisiin katsomatta, hivuttaa
pikkuhiljaa tuottavat terveys- ja sosiaalipalvelut
yksityiselle sektorille. Vain tuottamaton,  pelkän
kansanelakkeensa varassa riekkuva mummu tahi
ukki jää yhteisön vanhustenhuollon niskolle.

Puheet eutanaasiasta eivät ole lainkaan ennenaikaisia.
Eikä huhua.  Pilleripurkki korvaa kalliin hoitajan,  eikä
asiakaskaan valita paskavaipassaan. Manalaan matka-
taan pilleritokkurassa.

Samaan aikaan  tämä sama eliitti,  haaskalintujen  sakki,
joka nostaa palkkansa pelkästään muiden tekemän työn
veroista, juhlapuheissa korostaa tasa-arvoa  ja pohjois-
maista hyvinvointia.
Arvelen että tohtorituttuni tarkoitti  juuri tätä Michael
Mooren dokkarissa esille tuomaa karua totuutta.

Mutta mitä tekee rupusakki? Nukkuu onnensa ohi
ja havahtuu sitten kun paskat on housussa.  Sillon
on tyhjä rykiä. Paluuta entiseen ei ole.

On kuitenkin jotain mitä ahnas  nomenklatuurakaan
ei voi vielä tällä erää anastaa.  Muistot,  nuoruuden
muistot. Se hulvaton aika inimisen elämässä.
walkwolfani.gif

Muistan kuinka joskus muinoin kävi parille tutulle
poromiehelle semmonen mäihä, että menivät voit-
tamaan Epyktin  matkan jossakin  Jahva-kisassa.
Vaikka molemmat olivat suuntautuneet etupäässä
olueeseen.

Nuovvuksen  Beahkká-Maðen  ja Juoccan Rásttoš
kamusivat Rovaniemellä konheeseen ja siitä paino-
vat suoraan Kairoon. Asianmukaisesti pitkillä raap-
pahousuilla vyötettynä.  Periaate oli matkaan lähti-
essä tosi vankka, lapinmies se ei hölkkää, eikä hik-
koile!

Perille pääsivät sovinnolla ja viikon hotellissa orientuivat
ensin sikäläiseen hiippakuntaan ryypiskelemällä. Alkoivat
suunnitella sitten kanelikuskien ammattiin tutustumista.

Portsari viittoi  ovelta taksisuharin,  lykkäsi ukot
kyytiin ja siitä haipakkata kanelifarmille. Paikalla
kuulemma tulkit ja muut vermeet.

Tulkki oottelikin erään  teltan porstuan varjossa, viittoi
sisälle talliin, antoi suitset käteen ja neuvoi taluttamaan
elikot ulos. Pihalla kamusivat ukot kyytiin ja lähtivät kap-
suttelmaan Saharan suuntaan.

1013087.jpg

Vain kohta palasivat ja Nuovvuksen Beahkká-Maðen
selittää tulkille:
- Jo vain tämä epeli on,  mutta met killa tahomma saa-
ha näihin kopukoihin enemmä lissää vauhtia. Met olema
tottunhet jutoporolla kovemphan vauhtin.

Tulkki käskee laskea ales,  ottaa kaneli  matkaan ja
taluttaa se eläinlääkärin teltalle.  Siellä joku Osama
ottaa marhaminnasta,  kääntää kanelin ja peruuttaa
sen telttaan.  Tohtori istuu siellä  lentävällä matolla
patjakangas kauhtanassaan, imee, silmät lupsollaan,
posket lommollaan, vesipiipusta hassania. Kun kaneli
peruuttaa tykö, pöyhii helmojaan ja nappaa käsiinsä
lattialta pari kiveä ja läiskäyttää kivillä kanelin pal-
lukoihin. Kanelilla tulee mahoton hoppu lähtä johonki.

Beahkká-Maðen hätkähtää ja kysyy:
- Jo vain mie aattelen, eikö se tuo
tuommone koske ollenkhan?
Johon tulkki ehättää:
- Eikoskke-eikoskke, jos ei jättä
peukalo wälli.

Juoccan Rásttoš puolestaan itarana tivaa:
- Mitenkhän met saamma net nyt kiinnes?
Hukhan mennee raha nyt ja hopulla?

Eläinlääkäri kälisee ja tulkki selittää:
- Jos sine helu sinu too kaneli kiinni, sine laske vai
höysu ja pärutta tältta, sama dollari, sama hoppu.
Ja silloin kamelin selkä katkesi.
294946.jpg  

Tervetuloa Absurdistaniaan!