SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 2. Luku

837319.jpg

Hukka juoksenteli pitkin syrjäisiä  katuja ns. munasillaan.
Niinhän se toki jo oli syntymästään saakka tehnyt, sellai-
seen kun susilla on hyvin pitkä ja rikas perinne.
Mutta nythän se olikin inimisen roolissa, niin että jotakin
säällisyyttä sitä silloin susiltakin edellytetään.

Ei sitä sovi julkisella paikalla, edes yömyöhälläkään
juoksennella,  astumisvehkeet näytillä.  Päis'tikkaa.
On se joku roti saatana pidettävä.

Iniminen voi kyllä tappaa, varastaa ja raiskata, jopa sotia
muilla mailla, mutta ei sitä nyt sentään sotahommissakaan
sovi munasillaan kulkea.  Tolkku se on siinäkin oltava. Mitä
siitä tulisi jos sotauroot puolialasti toisiaan mäiskisivät?

Vistoa hommaa sota on kaikkine  verisine suolen-
pätkineen.  Semmosesta  menosta  tulee  lopulta
äklö olo paatuneellekkin murhamiehelle. Mitta se
vaan täyttyy ajallaan.
Saattaa jopa verilätyn syönnissäkin pitää taukoa,
monimurhaaja,  vaikka muuten osaisi sen herkkua
ollakkin. Ja jos vielä munasillaan pitäis sotia?
Ketä sinne saataisiin pestattua? Hurmekentille.

Luomakunnassa  on pari  miljoonaa  otuslajia ja iniminen
on niistä  ainoa joka omia  vehkeitään häpeää.  Eipä tätä
susien esileikkikoulussa opetettu penikoile. No eipä sit-
ten jäljempänä elämänkoulussakaan.
walkwolfani.gif

Jossakin kaukana ulvoi polliisiauton pilli eli ambulanssin.
Mutta melko varmasti polliisin  kun ottaa tilanteen huo-
mioon.  Rouvashenkilö oli varmaan  toivuttuaan ja pälpä-
tyskykynsä  takaisin saatuaan  todennäköisesti hällyyt-
tänyt polliisit susijahtiin.

Varmuuden vuoksi  hukka  piiloutui  kun kuuli
seireenin lähestyvän. Se arveli lymyn voitta-
van paon tässä tilanteessa

Puistossa majaili suurehko juoppojen  ja asunnottomien
joukkio. Susi kyykistyi maassa sikinsokin viruvien roika-
leitten ja ryövärien väliin,
Nämä eivät siitä  henkilökohtaisesti  juuri perustaneet,
koska makasivat viinahorroksessa tajukankaalla.
Mitä nyt yksi havahtui tinkaamaan ryyppyä,  mutta sam-
mahti samantien tyysssijoillensa.

Polliisiauton  valonheitin  lipui harmaata  joukkoa
sivellen ohi suden. Ja niin se vaan oli, eivät edes
tarkkasilmäiset polliisimiehet  erottaneet sutta
muiden harmaiden otusten joukosta.

Susi ajatteli siinä lojuessaan - sehän oli selvin päin,
että sangenpa  runsaasti  kummalliseen  maailmaan
hänet nyt kohtalo nakkasi.

Täällä olisi huolettavaa ja hoidettavaa vaikka millä mitalla,
mutta yhteiskunnan  edusmiehet  vaan  kulkevat  ohi ikään
kuin mitään eriskummallista ei olisikaan.
Eikä ainakaan  mitään  mihin  pitäisi viranpuolesta  puuttua.
Pykälien mukaan.
Nämä  onnettomat  eivät täyttäneet  edes mitättömimpiä-
kään normeja,  sellaisia joiden perusteella niitä olisi voinut
jeesata.

Se mietti että heillä susilla, vaikka kovin jyrkkä ja
raa'alta  näyttävä  saattoikin  arvojärjestelmänsä
olla sivustakatsojan silmissä, niin eipä sentäs kave-
ria ei hevillä jätetty. Perhana!

Jos joku heimolainen sattui särkemään itsensä
tahi haavoittumaan  jonkun höyrypään luodista,
niin kyllä se suojaan toimitettiin ja sille ruokaa
touhuttiin, ettei se sentään nälkään kuollut.

Tämä  mietitytti  sitä koko  levottoman yön.  Puiston
vakiasukkaat heräilivät wiinahoureissaan,  kuka vapi-
semaan, kuka tärisemään, joku oksentamaankin.
Levoton oli siinä mielessä hukan yö, kovin oudon sort-
tinen.  Semmoiseen ei korpien ja selkosten asukki ol-
lut tottunut.

Suden hetken  olessa lopuillaan  se nousi ylös.
Puisteli turkkinsa saastasta ja läksi jolkutta-
maan pohjoista kohden.

Hetken päästä se kapusi korkeammalle tievalle,
turautti nokkansa tyhjäksi, karautti kurkkunsa,
nosti kuononsa taivasta kohden.
Ulvaisi sitten  pari kertaa ihan kokeeksi,  ikään-
kuin kuriositeetin vuoksi  ja kusaisi  kuitin kiven
kylkeen.

Huvittuneena se katseli kun kaukana laitakylällä talojen
pihoille syttyi ulkovaloja, koiria otettiin sisään ja jatket-
tiin inimisten Visaista elämää.

Puliukot ja asunnottomat eivät moisesta
ulvonnasta olleet milläsikkään. Katselivat
puliukkotaivaan pursuavia wiinasammioita
houreunissaan.

Wanhat ja köyhät eläkeläiset näkivät unissaankin
vain pelkkää nälkää ja kurjuutta käsitteleviä unia.

Lähtiessän matkalle susi mietti että,  jostakin olisi ehkä
hyvä saada joku  kaapu  tai vaateverho ylle,   että ei niin
erottuisi joukosta. Kun tässä kerran sen Rudolfin virkaa
joutuu ties kuinka  kauan toimittamaan.  Otappa perhana
noista kohtalonkaan oikuista aina selvää.

Jo seuraavana päivänä se kylien ja mantujen läpi
kulkiessaan  huomasi,  että eipä  ollut millekkään
kaavulle sen erikoisempaa tarvetta.

Samalaisia  harmaita inimisiä,  enimmäkseen vanhoja,
tahi muuten raatoja oli siellä täällä. Ei niihen kukaan
kiinnittänyt huomiota, saivat olla omissa oloissaan.

Temppu olikin siinä, että osasi katsoa muualle jos
ei halunnut nähdä kurjuutta ja onnettomuutta.

Susi elää ja Rudolfkin elää yhä.
Jos Ukko ylijumala suo,  jatkoa
seuraa tällä osastolla.

294946.jpg  
1. Luku  
AILIGAS-projektia on päivitetty