330930.jpg

Aihe kuulostaa helposti pahaenteiseltä,  koska aikojen
saatossa se on kehittynyt tarkoittamaan yleensä jota-
kin hyvin  ikäwää tai  kovin huonoa  onnea ja  myös siitä
kertovaksi humpuukiksi.
Hukanraato tästä  kummastuksesta on  useita kertoja
maininnut ja kommentoinut milloin missäkin yhteydessä
sivuten.  Joten lukijalle  välittyy  suhtautumiseni siihen
heti alkumetreillä.

Eihän se nyt maata kaatava asia ole jos ennustuksiin,  
enteisiin ja ennusmerkkeihin on sattunut mieltymään.
Mutta kun iniminen vakaassa uskossaan on niin ääret-
tömän herkkä höynäytettävä.

Ennustuksen ympärillä pörrää selainen  huijarien revohka,
ettei paremmasta väliä.  Kelle on annettu selvänäkemisen
lahja, kuka näkee kuluneesta korttipakasta tulevaisuuden,
kuka uudesta.  Joku töllöttää  palloaan  niin että  silmät on
pullistua päästä. Teelehdistä  ennustetaan ja  myös
kahvin
peristä.  Vähäisimmälle ei  jää  nuo  äärettömien  mat
kojen
päässä tuikkivat tähtösetkään.


Minä väitän edellä kuvattua ennustamista pelkäksi
huijaukseksi ja viihteeksi. Jos siitä haluaa maksaa,
maksakoon, kunhan ymmärtää mistä on kyse.

Helposti sotketaan eräs  toisenlainen työskentelytapa
ennustuksiin.  Tiedemiesten ja tukijoiden johtopäätök-
set saattavat joissakin tapauksissa erheellisesti muis-
tuttaa ennustamista,  vaikka itseasissa kyseessä onkin
johtopäätösten  teko  jostakin  tunnetusta,  tutkitusta
asiasta.

Usein juuri  ne johtopäätökset  vaikuttavat teoreetti-
suudessaan ja ilman perinpohjaista selittämistä, hyvin-
kin ennustuksilta. Ja onhan toki myönnettävä että joh-
topäätöksissään iniminen voi astua syteen tai saveen.

Kuitenkin ennustukset ja johtopäätökset on
pidettävä erillään toisistaan, jos haluaa oike-
asti elää realiaikaista elämää.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, se on tieteelli-
sen varmaa. Tulevaisuuden tapahtumia voim-
me ennakoida olemassa olevan tiedon/toden
perusteella, ei muuta. Siinä kaikki.
Tämä on tosiasia ei fakta.

Eihän sitä ketään uskomastakaan voi kieltää, näin se on,
mutta kun olisi tuon edellä kuvatun humpuukin sijaan oi-
keaakin pähkäilyä mietittäväksi. 

Esimerkiksi eilen julkaistun uutisen mukaan suomalais-
ugrilaisen heimon  velkaantumisaste  kotitalouksilla on
viimeisten tilastojen mukaan jo 98% suhteessa tuloon.
Siis paljon suurempi kuin edellisen laman aikaan.

Eipä tuohon ennustusta tarvitse käyttää, jos haluaa tietää
mihin tuollainen meno johtaa yksityistalouden osalta silloin
kun koneisto alkaa yskimään.

Mitään muuta ei tarvita. Tämä on nähty ja koettu
asia. Silti inimiset kokeilevat onneaan tavoitellas-
saan jotakin suurta. Yleensä muiden yllytyksestä.
Se tekeekin siitä hupaissaa nuorallatanssia.

Meillä on kyllin riittävästi taloudellista ja tilastollista
informaatiota  edellisen laman vaikutuksista yksityis-
talouksiin. Viimeisimmät ovat vieläkin velkasaneerauk-
sessa.

Niin ikävältä kuin  se kuullostaakin,  olisi kyllä hieman
muisteltava menneitä, ettei kaikki aivan odottamatta
tulisi yllätyksenä.

Mikä onkaan ollut se  yksittäisten inimisten
murheen ja  onnettomuuden tila,  kun on us-
kottu  enemmän  myyntimiesten  ja kaupus-
telijoiden houkutuksiin  ja ennustuksiin eikä
niinkään taloustutkijoiden varoituksiin, että
talouden kasvu ei voi jatkua ikuisesti.

Meidän aikamme inimiset ihmettelevät missä heidän
pitäisi olla tai mitä tehdä,  kun pitäisi miettiä kuinka
tässä olla. Niin että itkeäkö tässä alkaa pitäisi?

Céard a dhéanfadh anamacha mo mhuinitire ansin?
294946.jpg  

Katso tästä lisää päättelystä ja johtopäätöksistä!