326207.jpg
297802.jpg

Ainahan verkostoja  on ollut. Kaikista ei niin  suurta hälyä
ole nostettu.  Onko ollut tarvettakaan.  Tuskinpa Vapaa-
muurareitten  verkostolla on suurtakaan hinkua julkisuu-
dessa paistatella.  Sen paremmin kuin  Hyvä-veli nomen-
klatuuralla.
Verkostoja ne on ketkukirje-jututkin ja toimivia aloitta-
jille niin kauan kuin hölmöjä piisaa maailmassa.

Missäpä ne pyykkituvan uutiset on paremmin tiedetty kuin
ompeluseuroissa? Ei ole niiden voittanutta. No ehkä hevos-
miesten Tietotoimistosta on jotakin kampoihin panijaa.
Molemmat kovan  luokan verkostoja. Moni sanoo, että ihan
tyhjänpäiväisiä - en tiedä - moni  villasella  peitelty  asia on
tullut ilmi. Joskus aiheesta.
Ne aiheettomat, perättömät "juorut" sitten  leimaavat ko-
ko kuppikunnan. Saattavat jopa naurunalaiseksi.

Sukulaisista on taannoin muodostunut aika hyvä verkosto.
Monella tapaa  itsestään ohjautuva,  ilman konsulttejakin
toimeentuleva.  Onhan  samankaltaista  toimintaa vieläkin
olemassa,  tosin hiipumaan päin koska nykypäivän muutto-
liike heittää  suvunjäsenet laajalle taholle, aina ulkomaita
myöten.

Perhe - pikemminkin sisarukset ovat monessa tapauksessa
se toimivin verkosto.  Joskus pikkumaisten riitojen takia ei
päästä verkosto kuitenkin ontuu.

Kaikkia noita edellämainittuja yhdistää muutama asia:
- yhteistyönvoima
- erilaisten osaamisten yhdistäminen joksikin tulokseksi
- halu antaa ja saada etua, rahaa, onnea, arvostusta jne.
- motivaatio ja se että kaikki ovat saavia osapuolia.

Nykyisin tätä verkostoitumista lanseerataan pienille ja
suurille  yrityksille. Jopa  ammatinharjoittajia kehoite-
taan rakentamaan verkostoja. Hyvä niin. Jos toimii, niin
vielä parempi.
Tärkeintähän  lienee,  että se  joka liittyy  verkostoon,
ymmärtää mihin ryhtyy.  Vapaamatkustajat kun tipute-
taan aika hopulla kyydistä.

On vain yksi verkosto jossa voi olla juurikaan toi-
mimatta.  Politiikan syövereihin  hukkunut  haaska
voi muutaman siipispankkojen  pyristelyn jälkeen
asettua laakereille  ja olla tekemättä  lähes yhti-
käs mitään.  Riitää että  nostaa  palkkansa veron-
maksajien raatamasta ja kokoon  keräämästä yh-
teisestä kassasta.

Verkostumista oli myös se, kun taannoin, muudan
Juhannus sitten,  isäntä oman  emäntänsä kanssa
läksi tyveneen iltaan  verkkoja  laskemaan soutu-
veneellä.

No verkot saatiin sovinnolla lahden  poikki sovinnolla.
Soutuerheitä ei ollut  ja niinpä kirosanat jäivät odot-
taamaan tuulta ja tuiverrusta.
Käännyttiin kotia kohti,  rouva souti, kesäinen mekko
polvien päälle kohoten. Isäntä kuikisteli rantaa, mut-
ta kuin väkisin katse pysähtyi soutavaan puolisoon ja
polviin ja polvien väliinkiin.

Eikä siinä  mikään auttanut.  Luonto on  semmoinen voima.
Lopulta piti aivan pysähtyä.  Raivattiin veneepohjalle tila.
Riisuttiin vaatteet Hiiteen ja alettin tekemään perillistä.
Näinpä se on saattanut sattua vuosisatojen ajan, h eleän
kesäillan katveessa.

No tässä nimenomaisessa tapauksessa soudettiin rakkau-
den joella  niin kiivaasti,  että vene  tuuskahti nurin.  Ynnä
onnensa kukkuloilla ratsujaan hoputtaneet  päätyivät itse
Ahtolaan, Hiiden syliin.

Alkoi vimmattu pyristely rantaa kohden, kuka koiraa,
kuka sutta matkien,  taisi siinä  löytyä sammakollekin
jotain  tekoa.  Rouva kuitenkin  ensimmäisenä  kamusi
rannalle. Ukkoriepu vielä räpiköi ja pärski hyvän mat-
kan päässä.

Rouva kailottaa rannalta: " No mikä siinä maksaa kun
siellä viivyt? Meillä jäi asiat, sanoisinko puolitiehen."

Ukkonen  huutaa:  "Koita nyt  rakas  ymmärtää,  minulla
on nyt ne verkot kaikki tässä puikkarilla, kyllä se vähän
hidastaa! Taitaa olla naapurinkin verkkoja osa kyydissä.
Mutta kyllä täältä tullaan! Olisitko kovin ystävällinen ja
menisit oottelemaan makuualkoviin valmiiksi?"

Suomalaista Juhannusta kaikille!
294946.jpg