269886.jpg

Yhdessä tuumin siitä tietenkin päätettiin. Siltä se
vaikuttaa ainakin  ulkopuolisen silmin. Vaikka yhtä
monta versiota tapahtumista on kuin kertojiakin.

Serkkupoikia pistäysi jokunen  männäviikolla tässä meidän
perällä ohikulkumatkalla.  Olivat jolkuttamassa itämaahan
ja sieltä niillä oli jossakin Näätämön tienoilla ajatus loikkia
rajan yli  Norjaan,  ynnä  sitten  harkinnalla  puikkelehtien
Venäjän puolen tyttöjä katselemaan.
Nuorimmainenkin vellosista oli völjyssä, vasta ylivuoteinen,
muuthan olivat jo neljännellä vuodella.

Olivat kaarelleet Angelin suunnalla talven, Muotka-
tunturin kairassa,  lounasrinteillä  hötkyilleet pikku-
laumana kurusta toiseen evästä katsellen. Eipä niis-
tä oikein muistiin kirjoitettavaa  keskustelua synny,
lahtaamisista,  kun sitä on  joka päivä henkensä piti-
miksi tehtävä.

Melko arkista hommaa. Ihme että siitäkin inimisten
piireissä jaksetaan alvariinsa höpöttää.  Tämmönen
kun susien elo se ei paljon luontoa saastuta,  vaikka
useammankin läjän palakselle jättäisi.

Nyt kevään tullen,  kun matkanteko  alkoi helpottua
etelän rinteillä,  olivat  päättäneet  sitten Walpurin
tienoilla, että on lähettävä morsiammia vilkuilemaan
Venättän puolelle, ihan jopa Valkian meren rannoille
saakka, jos ei lähempää satu löytymään.

Yksi epäili,  jotta joutuuko perhana tekemään moisen
takia mutkan ihan Arkangeliin saakka, missä vasta se
mantereinen tundra alkaa.

Nuorimmaiselle oli suositeltu, että se jäisi vielä kiltisti
niille konnuilleen odottelemaan  kokemuksensa karttu-
mista ja että muori ja ukko  tarvitsisivat apumiestä ja
juoksupoikaa  kun oli taas  puolentusinaa  uutta pentua
tievan uummenissa kasvatettavana.

No sehän tiedetään miten se semmonen epeli osaa
panna vastaan ja  mankua mukaan.  Oli salaa  riätti
kuunnellut wanhempien serkusten riiuuöiden saavu-
tuksia ja  tapahtumia.  Niinpä oli valmiina veljesten
riiuuaikeisiin kuin suutari sotaan.
Ei siinä  enää mikään  auttanut.  Mukaan se oli otet-
tava. Tulee pahkeinen kuitenkin perässä,  arvelivat
toiset.
walkwolfani.gif

Niin olivat lähteneet ja heti seuraavana aamuna kun
olivat Poikkipään kupeesta napannet pari jänestä ja
alkoivat kaartamaan Miäskuaivin suuntaan, ne kohta-
sivat vanhan ärhäkän,  juuri talviuniltaan  kömpineen
kontion,  joka siinä silmänräpäyksessä päätti nauttia
yhden hukkarievun aamiaiseksi, pitkän unensa päälle.
Toisen lounaaksi. Ilman salaattia ja muita ryytejä.

Eipä tuossa  auttanut muu  kuin koko  lauman lähteä
silmittömään laukkaan pitkin tunturin kuvetta, äreä,
nälkäinen kouvo perässä vauhtia antamassa.

Hät'hätää joku hukista kerkesi vilkuilla  hiukan suun-
tia, että mihin päin sitä oikein orientoituisi. Menisikkö
yhä Muddusjärven suuntaan,  vai paahtaisikko etelän
puoleen loppupeleissä jos uutuuria alkaisi lykätä.

Nuorimmaista alkoi jo lääpästyttää  kun kolmatta kertaa
muuatta tievaa kierrettin täydellä haipakalla.  Eikä oikein
mitään järkeä koko touhussa näyttänyt olevan.
"Tämmöstäkö tämä näihen riijaaminen onkin, että ärsyte-
tään - Cáhceravga! - joku jyrkkäluontonen  karhun motla-
ke ja sitten laukothan sitä karkhun", se tuumi.

Lopulta näytti mesikämmenen voimat uuvahtavan mutta
niinpä myös pikkuhukkakin oli jo sippaamassa.
Se kailotti muitten takaa:
"Jatkakaa te vaan tätä  saatanan riijuuta, ÄH! Miulla ne
alkhaa jo voimat loppua. ÄH!   Ja vain mie taijan oijustaa
tuon Bieggakurun kautta takasin kotinurkille. ÄH!
Kyllä työ  olitta sittenkin  oikiassa siinä että  mie se olen
vielä liian nuori teijän mukhan likkoja kahtelehen. ÄH!"

Tämmöstä jutskasivat serkkupojat ja nauraa turskivat.
Lähtivät Pautujärven kautta kohti Näätämöä, Kaldoaivin
eteläkulmaa sivuten. Ja yksissä tuumin.


palas = polku
tieva = hiekkatörmä
Cáhceravga = vesihiisi (saame)

294946.jpg  

Nyt muuten jo kuului västäräkin vitskutus aamulla joelta.
En nähnyt, mutta varmasti tunnistin äänen perusteella.