331050.jpg

Epäonni. Woi hyvänen aika!  Aivan mahoton. Zizzoz.
Väärä sana.  Aivan väärä  sana.  Ei kuulosta yhtään
suomalaiselta.  Joskus ihan vihaksi pistää kun kuu-
lee toimittajien omassa sanallisessa pimeydessään
tekevän väkisin vääntämällä kaikista  hiukankin ou-
dommista sanoista epämääräistä epää.
Epäahkeruus siinä  kai korvaa järjen,  harkinnan ja
etenkin hyvän maun.

Aika ajoin  näitä kielioppiasioita  nostetaan pöydälle.
Se on hyvä asia.  En yritäkkään  miettiä tai hyväksyä
sitä että, joillekkin maksetaan palkkaa kielen tuhoa-
misesta, oikeampaa kai on sanoa sitä raiskaamiseksi.
Se ottaa niin päähän. Se on tosi syvältä.

Mikä se saa inimisen esimerkiksi sanomaan:
- epätyydyttävä, eikä tyydyttämätön l. huono
- epäluuloinen, eikä epäilevä, kyräilevä, kyttä
- epäsymmetrinen, eikä vinsahtanut, lättänä
- epätoivoinen, eikä toivoton,
- epäonni, eikä huono tuuri l. tsäkä l. mäihä
- epäkuntoinen, eikä rikkinäinen, rikkoutunut
- epäpätevä, eikä tunari, tumpelo, tohelo
- epänormaali, eikä poikeava.
- epäkurantti, eikä sopimaton, käymätön
- epäuskoinen, eikä kyseenalaistava?

Siinäpä aluksi epämääräinen nippu epää.  Kukin voi valita
sopivat ja laittaa talteen jos vain  itse haluaa.  Voitaisiin
järjestää  vaikka kilpailu  siitä kuka  nettiläisistä  keksii
pisimmän litanian.

Noo - jos ei nyt  sittenkään kilpailua,  olisiko se ehkä
epäreilua? Mutta meemi siitä kyllä syntyisi jos siihen
suinkin olisi tarvetta.  Väliäkö sillä mistä  sitten koko
meemi tuleneekin.
Tuskinpa sitä ainakaan  Agricola keksi,  pikemminkin
sen kai Coca Cola lienee lanseerannut.

Ei tässä itsekkään mitään  kielimiehiä olla,  mutta
jotenkin  se vaan  kummalta  tuntuu  kun kaikkien
pilkkujen,  pisteiden ja  puolipisteiden oikomiseen
ja viilaamiseen riittää aikaa  ja rahaa  yllin kyllin.
Mutta ei varsinaisen  elävän kielen elvyttämiseen
tunnu kelläkään  olevan aikaa.  Sen paremmin kuin
varojakaan. Waikuttaa kovin epäilyttäwältä.

Monellekkin lie tuttu se mummin tarina hälisevästä
nuorisosta ratikassa. Aha! Arvasin. Siis on.
No kerron sen epämukavana kuitenkin:

Mummi matkaa  ratikassa kun  pysäkiltä pyrähtää
kyytiin iloinen ja tiskuva viidesluokkalaisten tyttö-
parvi.  Mummi kuuntelee aikansa lasten jutustelua
ja toteaa:

"A'vot! Hyvin hyvin on jo teil' pisteet ja pilkkuset
opetettu. Sit ku työ kirjutatte ainehii, laitatte vaa
vittuloih kohil pilkut ja mulkkuloih kohil pisteet, ni
jo vet männöö kieliopillisest iha justiins oikein!"
294946.jpg   

mail2.gif