Mieleeni piirtyy taulu, niin kuin sielun sopukoihin olisi
maalattu ikuinen, muuttumaton kuva nuoruuden Suo-
mesta. Maalaismaisema, ladot, niitut, lehmät, sonnit,
navetat, järvi, koivukuja maalaistaloon...
maalattu ikuinen, muuttumaton kuva nuoruuden Suo-
mesta. Maalaismaisema, ladot, niitut, lehmät, sonnit,
navetat, järvi, koivukuja maalaistaloon...
Siispä, suomalainen maalaismaisema, sudenhetki
alkamassa. Ukkospuuskan raikastama aamuyö jo
kallistumassa kajastuksen puolelle. Aamuruskon
ohut juova leikkaamassa taivaanpiirin kahtia.
alkamassa. Ukkospuuskan raikastama aamuyö jo
kallistumassa kajastuksen puolelle. Aamuruskon
ohut juova leikkaamassa taivaanpiirin kahtia.
Kylän väki on palailemassa koteihinsa Naikkolan
Nuorisoseuran lavatansseista 60-luvun Pohjois-
Karjalassa. Jotkut kesämökeilleen. Puolisonsa
kera tahi ilman. Ehkäpä uuden tuttavan kanssa.
Nuorisoseuran lavatansseista 60-luvun Pohjois-
Karjalassa. Jotkut kesämökeilleen. Puolisonsa
kera tahi ilman. Ehkäpä uuden tuttavan kanssa.
Nuoret ja wanhat, paikkakuntalaiset ja kesäasukkaat
siinä astelevat hiljaista, kiemurtelevaa kylätietä. Kuka
mitäkin mielessään pohtien. Laulurastas lurittelee hui-
lullaan kuusenlatvasta sonaattia.
Toivoittaa kulkijoille muutaman tunnin kesäistä piipah-
dusta höyhensaarille märäksi kastuneen heinän ja var-
vikon tuoksussa.
Tiellä on muutamia vereksiä rapakoita, joita väistellen
matka hieman jatkuu ja hidastuu.
¿?-¿?-¿?
Tämä sopii oiwallisesti eräälle nuorelle Eerikille,
juuri murrosiän ohittaneelle jullikalle. Koko illan
oli saanut tyttöjä lavalla pyöritellä.
Eipä se Eerik-parka oikein vielä itsekkään täysin
varma siitä, miksi niiden likkojen kanssa vehata
pitää. Kun ei ole kukaan suoraan kertonut.
juuri murrosiän ohittaneelle jullikalle. Koko illan
oli saanut tyttöjä lavalla pyöritellä.
Eipä se Eerik-parka oikein vielä itsekkään täysin
varma siitä, miksi niiden likkojen kanssa vehata
pitää. Kun ei ole kukaan suoraan kertonut.
Ujostuttaa kun wanhemmat ukot naureskelevat ja
iskevät silmää, mutta taputtavat kuitenkin olalle
rohkaisevasti. Niin että minkähän takia?
Toisaalta kyllä itsestäkin tuntuu, että vähintäänkin
joka toinen tyttö tuntuu ihan kivalta sitten kun sat-
tuu tanssin pyörteessä vartalo hipaisemaan toista.
iskevät silmää, mutta taputtavat kuitenkin olalle
rohkaisevasti. Niin että minkähän takia?
Toisaalta kyllä itsestäkin tuntuu, että vähintäänkin
joka toinen tyttö tuntuu ihan kivalta sitten kun sat-
tuu tanssin pyörteessä vartalo hipaisemaan toista.
Mutta se ujous, saamari! ÄH - heti nousee puna pos-
kella ja änkytyskin kaivaa tiensä jostakin hiijestä
kurkunpäähän. Alkaa ry'ityttää hetikohta.
Eikä tunnu muutenkaan mieheltä vaikka kuinka kävisi
hyyskässä menneniä leukaansa sivelemässä.
¿?-¿?-¿?
Kylätiellä astelee viimeisten joukossa tämä Eerik joka oli kuin olikin lopulta onnistunut pääsemään erästä tyttölasta
kotiin saattelemaan.
Kotiportti läheni, poika mietti kuumeisesti, mitenkä tässä
nyt oikein pitäisi menetellä, ettei ujostuttaisi, eikä tyttö-
kään loukkaantuisi.
Siinä viereisessä aitauksessa käyskentelee suurehko
lehmälauma, kuka sateen kastelemaa heinää syöden,
kuka maassa lojuen märehtimässä tai muuten vaan.
lehmälauma, kuka sateen kastelemaa heinää syöden,
kuka maassa lojuen märehtimässä tai muuten vaan.
Poika kääntää katseensa tytöstä laitumelle ja
pikemmin toteaa kuin kysyy:
"Misteehän ne sonnit muuten tietäähi että millonka
ne nuo lehmät oikein haluvaa? Silleen..."
Tyttö vastaa arvoituksellisesti hymyillen:
"Ka hajustahan se sonninkujjuuni jo semmoset
asijat tietää. Hölömö..."
"Ka hajustahan se sonninkujjuuni jo semmoset
asijat tietää. Hölömö..."
Eerik katselee vielä tovin lehmiä, mutta kääntyy, ottaa
tyttöä kädestä ja lähtee sitten neidon kotiin päin aste-
lemaan. Mietiskelee ja pohdiskelee itsekseen:
Ujostuttaa saatana. Ei tästä helevetti mitään nyt tule.
Ei uskalla - ei!
Lopulta, vaikka kaikki rapakot on jo kieretty sen
tuhannen kertaa, ollaan kotiovella. Kello käy.
Nurkalla halitaan, kello käy. Ja pusutellaan, kello
käy, auringon puolikas piirtyy jo kuusikon takaa.
Kello käy. Vielä viimeinen suukko ja sitten poika
rykäisee, kakistaa kurkkuaan ja kysyy:
"Millonka myö sitten seuraavan kerran muka näh-
täs ja tavattas?"
tuhannen kertaa, ollaan kotiovella. Kello käy.
Nurkalla halitaan, kello käy. Ja pusutellaan, kello
käy, auringon puolikas piirtyy jo kuusikon takaa.
Kello käy. Vielä viimeinen suukko ja sitten poika
rykäisee, kakistaa kurkkuaan ja kysyy:
"Millonka myö sitten seuraavan kerran muka näh-
täs ja tavattas?"
Siihen vastaa tyttö jo hieman kärtyisesti:
"Nähäänpä sitten kun nuhas paranoo!"
Avaa oven. Lompsauttaa saman tien kiinni
ja vielä sisäpuolelta säppiin.
"Nähäänpä sitten kun nuhas paranoo!"
Avaa oven. Lompsauttaa saman tien kiinni
ja vielä sisäpuolelta säppiin.
Eerik käännähtää kannoillaan ja luikkii märkää pihanurmea
pitkin kylätielle ja sitten lätäköitä väistellen suorii kotiinsa.
(Konsta Pylkkänen)
Kommentit