Kerran, yks' otus - neiti Susi Sininen,
tuli onnen tuomaan hukan huomaan.
Ihastunut oli moiseen kuomaan.
Outo ajatus. Kerrassans' ouuto ajatus.
Kiihkossani värisin,
vimmastani tärisin,
riemussani pärisin.
äänelläni särisin,
jotain väliin örisin;
sitten ärisin.
V Ä Ä R i N Ä R i S i N !
Säikkyi sini pois! Ei tul't enää.
Ny' murheissani märisen,
kun sinineitsyyn menetin,
niin ihmeellisen otuksen.
On enää jälki eilinen, se hetki syvän sininen.
Mainen kaunokainen, nainen - siniverinen
ol' vainen olevainen, mut' ainokainen elämäni nainen.
Siks' hukan täytyy,
antaa sieluns' räytyy.
Ehk' jostain uusi tilaan löytyy ja susi siihen tyytyy
kun sisin hyytyy ja tunteet jäätyy.
Ei pala pois se Susi Sininen.
Kommentit