Jopa siellä Leelian päässä on oltu hempeitä. Sitä on nautittu
aamiaiseksi teen ja kahvin sijaan vaaleanpunaista shamppa-
kaljaa tai sitten vaihtoehtoisesti limonaadia. Kowin jyrkästi
epäilen.
Vaiko lienee vaaleanpunaisella joghurtilla neitokainen aamun-
sa aloittanut?
No joka tapauksessa ihan kauhean rakastunut täytyy Leelia-
inimisen olla, kun näin arkisen asian paiskaa pakinan aiheeksi.
Muistan kun erään heilini tyttökaveri joskus muinoin suden-
luolassa iltaa istui ja puhe kääntyi pikkuhiprakassa rakkaus-
asioihin. Valitteli että ei oikein tiedä rakastaako Kauko häntä
enää.
No me prinsessan kanssa kehotimme häntä kysymään asiaa
suoraan. Ettei moisilla tyhjänpäiväisyyksillä tarvitse päätään
vaivata. Niinpä tuo sitten jonkun ajan päästä oli kysynyt sitä
ja morsiammelleni kertonut kuinka kävi.
Kauko oli jo makoillut hyvän aikaa sängyssä ja odotteli mieli
täynnä toivoa että Sirkku saa mätettyä papiljotit hiuksiinsa.
Siinä vaiheessa Sirkulle just oli juolahtanut mieleen kysästä
Kakelta rakkaudesta:
"Kauko - Woi Kauko! Rakaštatko šinä vielä minua?"
Kauko, tympääntyneenä odotukseen, oli kääntänyt kylkeään
ja sanoa tokaissut:
"TULE JO! Minä kyllä ilmoitan erikseen jos EN rakasta!"
Sikke ja Kake olivat silloin rakastaneet yhdessä jo parisen-
kymmentä vuotta. Niinpä tässä pitää hukankin ihmetellä tuon
heidän rakkautensa kestävyyttä.
Yleensähän se nykymaailmassa taitaa olla silloin ohi toiselta
rakkaus, kun toinen vasta äkkää olevansa rakastunut. Osaa
se joskus käydä niinkin ettei toinen edes äkkääkkään.
Näin lähes jo aikuisena sitä tulee mietittyä, että aika usein
rakkaus ja kiima sekoitetaan keskenään. Puhutaan ikään kuin
samasta asiasta. Kyllähän rakkauteen seksikin kuuluu, osana,
isona osana, mutta jos ajattelee pelkästään seksiä, niin sii-
henpä ei wälttämättä rakkaus kuulukkaan.
Tältä kantilta mietiskeltynä, on helppo selittää miksi kinker-
piirissä niin usein erotaan ja karataan. Kiima vaan loppuu ja
arkinen aherrus alkaa. Silloin vaihdetaan maisemaa.
Ei se sen kummempaa ole.
En tässä ala koko rakkauden teoriaa läpikäymään, on se niin
monitahoinen jutska. Jokaisella tuosta lienee jonkinmoisia
kokemuksia. Ja jokaisella myös omat johtopäätöksensä ja
mielipiteensä.
Hukalla on niin paljon jolkutettuja kilometrejä takana, että
se voi sanoa että töydellistä rakkautta tuskin muualla lienee
kuin inimisen mielikuvituksessa, kirjoissa ja elokuvissa.
Lähes täydellisen oloista ja tuntuista "saattaa" olla jossakin
piilossa. Jossakin. Aavan meren tuolla puolen.
Rakkaudessaankin inimisen täytyy muistaa eräs äärettömän
tärkeä totuus, sama joka tulee mukaan kaikessa elettävässä
elämässä.
Aina on jossakin yksi (1) joka on vielä parempi, hyvempi, kau-
niimpi, seksikkäämpi, mukavampi, kiihottavampi, nuorempi, lai-
hempi, vanhempi, lihavampi ym. ym.
Olisi siis hyvä, jos elämänsä tasapainoa hallitsisi kukin tuon
totuuden pohjalta. Sellainen on iniminen.
Loppuun vielä lukijalle pieni anekdokti:
Sodankylän Maatalousnäyttely 1927
Isäntä ja emäntä saapuvat aamusta käsin näyttelyyn.
Ensimmäisten katsottavien joukossa on valtava, tonnin
painoinen kantakirjasonni.
Tirkistelevät aikansa otusta, lopulta emäntä kysäisee
esittelijältä: "Jo vain monastikkos se tuo sonni tuossa
ne hommasa hoitelloo päivässä?"
Hoitaja vastaa: "Kymmenkunta kertaa päivässä se......"
Emäntä tönäsee kujeillen isäntää kylkeen ja tokaisee:
"Kuulitko sinä Juho? Kymmenkunta kertaa..."
Isäntä ei vastaa, ottaa emäntäänsä hihasta ja tukkii
katselemaan rattoreita, välttejä* ja ryskyjä**.
Palaavatten iltamissa sitten uudelleen sonniaitaukselle.
Sama sonni, sama hoitaja. Isäntä köhii ja rykii, kysäsee
sitten: "Onko se sama juuttan lehmä joka kerta?"
Johon hoitaja: "No ei tietenkään, ei tietenkään, uusihan
se pitää olla aina, joka hypylle,."
Isäntää se hymyilyttää, tönäisee lempeästi emäntäänsä
sormella kylkeen ja tokaise leikkisästi:
"Kuuntelehan kulta, kuuntelehan tuota hoitajaa!"
Niin että olikohan tuossa nyt sitten kysymyksessä seksi
vaiko rakkaus?
* Kyntöaura
** Puimakone
Auringon nousu luolan suulla 10:40 ja lasku 14:10.
Päivän pituus 3 h 30 min.
Kommentit