Remu ja Romu pataroivat joutilaan oloisina pitkin metsiä.
Ne olivat siinä onnellisessa asemassa, etteivät ne tien-
neet inimisten kiusaksi laitetuista ja saatetuista asioista
ja hilavitkuttimista mitään.
Remu, ylivuotinen, salskea munaniekka, Romu samalle
päivälle emottimesta esille putkahtanut impi.
Aitoja susia molemmat ja sisaruksia, niin kuin ehkä luki-
jakin jo odotti.
Nimet oli antanut muuan nuori, laiskansutjakka susitutkija,
lisenssiksi sitä susilauma kutsui kotoisasti. Koko remmi tiesi
tasantarkkaan milloin lisenssi oli lempityössään, kojussa tut-
kimassa ja keskikaljaa litkimässä. Paremmin se näytti olevan
erakko- kuin seurustelutyyppi.
Joutavanpäivänen ja susien oman luokituksen mukaan täysin
harmiton heppu.
Lauma loikoili muutaman kilometrin päässä lisenssin kojulta,
juuri kaatamansa hirvenvasan ympärillä, mahat pullollaan
erinomaista, tuoretta lihaa.
Eipä siinä juurikaan kukaan syödessään kysellyt, että miten
on, olisitko velipoika ystävälinen ja ojentaisit minulle yrtti-
suolaa tahi jos se on loppu, niin vaikka hyppysellisen salviaa,
ihan vaan mausteeksi.
Ei, sellaista ei koskaan tapahtunut hukkalaumassa. Siellä
oltiin liian sivistyneitä, pilaamaan tuoretta, hyvää ruokaa
mausteilla, päinvastoin kuin ihmiset, jotka ostavat ihan
tyhmyyksissään kaupasta kaikenmaailman pizzoja ja sörs-
seleitä.
Ja kantavat niitä kärttyisinä, selkä vääränä, ihan muina
töinään kotiinsa ja maksavat siitä kalliisti. Puolet menee
niistä yleensä roskiin tai pilaantuu kun ruoka ei sitten
maistukkaan.
Ei vaikka tuoteselosteen mukaan siitä löytyvät kaikki
keksityt ja keksimättömätkin mausteet ja ihanuudet.
No sitä lihaa siihen ei olekkaan saatu mahtumaan enää,
niihin prosentteihin, joten se on jätetty lähes kokonaan
pois.
No kuka semmoista syö? Sudet ei ainakaan. Herkutte-
lijoita kaikki tyynni.
Susien mielestä moinen touhu on tyystin hölmöä. Kukaan
täydellä järjellä varustettu otus ei ikinä sorru moiseen.
Esimerkiksi tuo lisenssi, ei se mitään "taskuvarkaitten"
ja "vinosilmien" ruokia syö, raavasmies perkele.
Sillä on kunnon eväs aina repussaan kun siihen kojulleen
asennolle käy.
Remu ja Romu ovat tottuneet jo siihen, että kun ukkonen
saapuu kojulle, niin silloin kannattaa mennä tievan kulmalle
passiin. Sen verran hienoja tuoksuja kopperosta tursuaa
otusten sieraimiin. Niin tänäänkin.
Lisenssi avaa reppunsa ja latoo eväät pöydälle ensin ja
alkaa sitten asettelemaan niitä kaapinrotiskoon.
Vesi herahtaa Remun kielelle kun sen herkkä kuono nap-
paa herkullisen kutkuttavan tuoksun.
"Suomi-pekonia", sanoo se sisarelleen, "jumalauta että
haisee hyvälle. Tuonko takia pitää ukkeli siirtää toiseen
hiippakuntaan?"
"Haista, Metsästäjä-makkaraa, ihq, just sitä alkuperäistä,
Atrian, no sitä juuri mitä muinoin valmisti Lihakunta siellä
Joensuun teurastamolla."
"Kuule Romu, minä joskus sorruin nuorempana niin paljon
noihin inimisten höpötyksiin että näinpä päiväunissani itseni
jo töissä siellä Joensuun teurastamolla. Se varmaan johtui
juuri tuosta Metsästäjä-makkarasta."
"Lisenssi oli silloinkin juuri saapunut konnulleen ja avannut
eväänsä ja avasi justi makkarapakettinsa..."
Näin jutustelivat sisarukset, huolettomat veijarit, luojan
luomat. Ei niillä ollut kiirettä töihin, ei kouluun, ei bussiin,
ei ratikkaan.
Syövät mitä saavat, juovat milloin vettä, millon haukkovat
lunta ja muutoinkin onnellisina tepastelevat ja vapaata elä-
mää harrastavat.
Mitä nyt silloin tällöin kujeillessaan vähän inimisiä pelotte-
levat ihan vaikka tasa-arvon takia. Kuriositeettina.
Osota hoinene
Kommentit