1308942.jpg
2058841.jpg
1308941.jpg

Astelen kuunsiltaa ehtoolla jäällä parhaalla päällä
sillä keväällä aattelen tehdä runon
ja sitä nyt mielessäni punon löytääkseni siihen lumon.

Kuunsäteet asettavat päärmeet tielleni, polkuni varteen.
En ole varma mahdunko onnessani samaan parteen.
Jos mahdun,
tahdon että saan matkani varrella valmiiksi kaiken
ja se ei ole kuin kirjoittaa esiin.

En pidättele, päästän kaikki sanat mitä suustani tulevat,
mieleeni tulvivat tummansinisen taivaankannen alla,
täyttyvän kuun kelmeässä kajossa.
Pilkut ja pisteet säästän - ripotan jälkikäteen.

Vajoan säteen polkuun nilkkojani myöten,
kahlaan kuin suossa.
Umpeen kiiruhtavassa hangessa tuuli täyttää jälkeni,
lakaisee ne näkymättömiin kuin ilmaan päästetyt sanat.

Ei ole paluuta, on vain valo joka kiilottaa silmiin.
Rrrahisevat askeleeni kertovat että jotain
jämäkkää on kinttujeni alla, en sentään kävele ilmassa,
enkä leiju kuin keiju, vaikka matka kyllä entää.
Tiedän että maata ei koipieni alla ole - jäätä.

Tumma äyräs nousee uhkaavana edessäni,
salaperäisenä tummanpuhuvana sinisenä.
kaikki vihreä on tipotiessään.

Joka askeleella puut kasvavat pituutta,
ovat korkeampia kuin minä, kaksi kertaa, kolme kertaa,
sitten eivät jatku, olen rantatöyräällä.
Matkani tehnyt, päättänyt retkeni.
Se oli minun hetkeni.

Ensimmäinen sähkövalon osuessa silmiin tiedän
että olen palannut tavalliseen maailmaan.
Nyt kannattaa lopettaa,
muistissani on puun takaa kurkottava kuu.

AUOSOTA.gif