Voi-voi! Haikeudella muistelen niitä aikoja, wanhoja
hyviä aikoja. Kun lapsen maailma oli vielä turvallinen.
Ei tarvinnut pelätä muuta kuin ryssiä, susia, herroja
Hilppaa (mikä lie), Vesihiisiä, opettajia ja wanhempia.
Joissakin piireissä jumalaa, pimeää ja paholaista.
hyviä aikoja. Kun lapsen maailma oli vielä turvallinen.
Ei tarvinnut pelätä muuta kuin ryssiä, susia, herroja
Hilppaa (mikä lie), Vesihiisiä, opettajia ja wanhempia.
Joissakin piireissä jumalaa, pimeää ja paholaista.
Hukkumisestakin pääsi selkäsaunalla ja jos tuli
hyvän sään aikana kotiin, sillä pääsi pälkähästä.
Niitä sentään oli vielä monilla vunukoilla maalla,
vaikka rotanloukut olivat valtaamassa jo lylyä
ja kalhoa.
hyvän sään aikana kotiin, sillä pääsi pälkähästä.
Niitä sentään oli vielä monilla vunukoilla maalla,
vaikka rotanloukut olivat valtaamassa jo lylyä
ja kalhoa.
Lihahimosta ja siltä varjeltumiselta minun on
tyystin kiittäminen Vapaakirkon kenttämallin
temppeliä ja Häkkisen Enniä ja muita sisaria.
Kevyet mullat heille. Siitä olen joskus muinoin
jo kertonutkin, ehkä pariinkin otteeseen.
tyystin kiittäminen Vapaakirkon kenttämallin
temppeliä ja Häkkisen Enniä ja muita sisaria.
Kevyet mullat heille. Siitä olen joskus muinoin
jo kertonutkin, ehkä pariinkin otteeseen.
Mutta tulkoon nyt vielä kolmannen kerran, pohjaksi
piilosilla olo-leikkeihin. Telttatemppelissä varoiteltiin
aktiivisesti lihanhimosta meitä vunukoita. Tiedonsiirto
vain kovin oli yhdensuuntaista, interaktiivisuus ehkä
uinahteli vielä kehdossaan. Emme olleet vielä valmiita
vuorovaikutussuhteeseen tiedon kera.
piilosilla olo-leikkeihin. Telttatemppelissä varoiteltiin
aktiivisesti lihanhimosta meitä vunukoita. Tiedonsiirto
vain kovin oli yhdensuuntaista, interaktiivisuus ehkä
uinahteli vielä kehdossaan. Emme olleet vielä valmiita
vuorovaikutussuhteeseen tiedon kera.
Niinpä minäkin sitten temppelikohtauksen jälkeen
lampsin aikanansa kotinurkille nälän ahdistama ja
orientotuneena ahminaan pieneen vatsaani ruokaa.
Ja sitten muori nostaa hällälta pöydälle höyryävän
lihakeittokattilan nokan eteen. ZIZZOZ!
lampsin aikanansa kotinurkille nälän ahdistama ja
orientotuneena ahminaan pieneen vatsaani ruokaa.
Ja sitten muori nostaa hällälta pöydälle höyryävän
lihakeittokattilan nokan eteen. ZIZZOZ!
Ja temppelissä varoteltiin erityisesti tuosta pirun
lihasta joka niin herkullisesti killui ja tuoksui nok-
kaan saaden veden kielellä ja suolen kurnimaan.
lihasta joka niin herkullisesti killui ja tuoksui nok-
kaan saaden veden kielellä ja suolen kurnimaan.
Oikeaoppisesti totesin muorille, sitä joku aika sitten
omaksumaani hengellistä linjaa noudattaen:
"Mie en syö, tuossa on lihhoo!"
omaksumaani hengellistä linjaa noudattaen:
"Mie en syö, tuossa on lihhoo!"
- Mutta hyvä lapsi! Ainahan sinä olet syönyt!?
- Niin monesti itse olet pyytänyt tekisin lihakeittoa...
"En syö, en syö. Se on nykysin syntiä, Häkkisen Enni
sano Herran temppelissä niin ja rämäytti sitten vielä
kitaralla siihen päälle." Täsmensin.
sano Herran temppelissä niin ja rämäytti sitten vielä
kitaralla siihen päälle." Täsmensin.
Ynnä lisäsin:
"Saatiin vielä enkeli-kiiltokuvatkin kaupan päälle."
Enkä syönyt, vaikka se himon piru kaiversi niin
helkutisti rintaa, etupäässä kuitenkin vatsaa.
"Saatiin vielä enkeli-kiiltokuvatkin kaupan päälle."
Enkä syönyt, vaikka se himon piru kaiversi niin
helkutisti rintaa, etupäässä kuitenkin vatsaa.
Kun muori sitä kuitenkin varttuessani sitkeästi laittoi
ja esitti syötäväksi, niin lopulta uskoni petti ja annoin
paholaiselle pikkusormen. No sehän vei käteni, tietty.
Ja kieleni.
ja esitti syötäväksi, niin lopulta uskoni petti ja annoin
paholaiselle pikkusormen. No sehän vei käteni, tietty.
Ja kieleni.
Ihastuin syntiin ja lihanhimoon niin, että siitä saakka
suosikkiruokiini on kuulunut liha ja etenkin särysoppa.
Lihanhimoni sai minut ryhtymään jossakin vaiheessa
jopa luonnonsuojelijaksi. Aloin kiihkeimmilläni vältte-
lemään kasviksia: "Mikä se sellainen luonnonsuojelija
muka on, joka syö suojeltavalta ruoat?"
suosikkiruokiini on kuulunut liha ja etenkin särysoppa.
Lihanhimoni sai minut ryhtymään jossakin vaiheessa
jopa luonnonsuojelijaksi. Aloin kiihkeimmilläni vältte-
lemään kasviksia: "Mikä se sellainen luonnonsuojelija
muka on, joka syö suojeltavalta ruoat?"
Aikanaan sitten lihahimonsynti unehtui, kun tuli muuta
hommaa ja olemista; läksyjä ja kotitöitä mm.
Joutoaikaa kulutimma hippasten ja piilosilla. Suosittu
peli oli 10 tikkua laudalla. Sitä harrastettiin murros-
ikäisenäkin, sillä kaukana tulevaisuudessa vasta häilyi
keskioluenkin synti.
peli oli 10 tikkua laudalla. Sitä harrastettiin murros-
ikäisenäkin, sillä kaukana tulevaisuudessa vasta häilyi
keskioluenkin synti.
Muistan hyvin elävästi kun kerran pelasimme sitä ja
joku kävi hyppäämässä tikkulaudan päälle juuri kun
Hanski oli saanut ne juuri kasattua siihen. Niinpä me
muut kärähtäneet pötkimme jokahinen omalle suun-
nallemme piiloon.
joku kävi hyppäämässä tikkulaudan päälle juuri kun
Hanski oli saanut ne juuri kasattua siihen. Niinpä me
muut kärähtäneet pötkimme jokahinen omalle suun-
nallemme piiloon.
Sillä kertaa minä ja Sanelma satuimme samaan
piiloon. Pressulla peitetyn tuultokoneen taakse
navetan varastoon. Siellä oli unohtunut olkikasa
ja pimeää, koska ulkona oli pilvistä.
piiloon. Pressulla peitetyn tuultokoneen taakse
navetan varastoon. Siellä oli unohtunut olkikasa
ja pimeää, koska ulkona oli pilvistä.
Siinä sitä huohotettin Sanelman kera yhdessä,
varoen huokumasta liian kovasti, ettei Hanski
äkkää meitä.
varoen huokumasta liian kovasti, ettei Hanski
äkkää meitä.
Mukavaltahan se tuntui tietty olla tytön liki,
ahtaassa loukossa, lapsuuden tutunkin.
ahtaassa loukossa, lapsuuden tutunkin.
Niinpä siinä hetken päästä kun väkisin jouduimme
hinkkautumaan ja tosiamme liki olemaan, suhkutin
tytön korvaan, että minun niin mieli tekisi kokeilla
sormella sen napaa. Siis kun nyt ollaan kerrankin
kahdestaan.
hinkkautumaan ja tosiamme liki olemaan, suhkutin
tytön korvaan, että minun niin mieli tekisi kokeilla
sormella sen napaa. Siis kun nyt ollaan kerrankin
kahdestaan.
Eipä tuo sanonut mitään, tohisi vaan sieraimet ja
ruoto tärisi, puri pahkeinen korvastakin. Aattelin
että kun ei kerran kiellä, niin mikäpä ettei siis.
ruoto tärisi, puri pahkeinen korvastakin. Aattelin
että kun ei kerran kiellä, niin mikäpä ettei siis.
Kaivelin aikani ja alkoi tuntui hyvinkin huikentele-
vaiselta ololta. Hyvinkin. Alkoi tuntua että synnin
mato vilistää eeskahtaalle pitkin selkäpiitä. Että
saattaapa tuo kujjuuni Lempo soikoon piipahtaa
muuallakin juilauttamassa...
vaiselta ololta. Hyvinkin. Alkoi tuntua että synnin
mato vilistää eeskahtaalle pitkin selkäpiitä. Että
saattaapa tuo kujjuuni Lempo soikoon piipahtaa
muuallakin juilauttamassa...
Samassa tuultokoneen pressu kiskastaan auki
ja Hanski vilkaisee meitä ja lähtee samantien
juoksemaan tikkulaudalle. Me perässä, mutta
emme ehdi. Nimet kirjaan ja siihen ottelemaan
asiaan kuuluvasti muita jäämme me.
ja Hanski vilkaisee meitä ja lähtee samantien
juoksemaan tikkulaudalle. Me perässä, mutta
emme ehdi. Nimet kirjaan ja siihen ottelemaan
asiaan kuuluvasti muita jäämme me.
Sanelma hehkuu kauniin punakkana, hikipisara
helmeilee huulen päällä, silmät ovat sirhollaan
ja kirkkaat kuin prinsessalla ja se pellavainen
tukka, se se on vasta somasti sekaisin.
Minusta se näyttää suorastaa aivan mahotto-
man kauniilta, joltakin jumalattarelta.
helmeilee huulen päällä, silmät ovat sirhollaan
ja kirkkaat kuin prinsessalla ja se pellavainen
tukka, se se on vasta somasti sekaisin.
Minusta se näyttää suorastaa aivan mahotto-
man kauniilta, joltakin jumalattarelta.
Sitten se kumartuu minun huomaan kun Hanski
katselee muuaalle eikä nää, suhkasee korvaani:
"Ei se mikkää napa ollu! HÖLÖMÖ!" Nipistää.
Minä katsahdan siihen muinamiehinä, silleen kovin
aikuisen oloisena, itselläkin tukka sekasin ja sydän
läpättäen yhä:
"Elähän mittää, eipä se ollu sormikkaa..."
aikuisen oloisena, itselläkin tukka sekasin ja sydän
läpättäen yhä:
"Elähän mittää, eipä se ollu sormikkaa..."
Kommentit