Vaivihkaa, pikkuhiljaa, salaisesti,
suorastaan salakähmäisesti, kuin varkain,
levisi paliskunnassa tieto.
Suusta korvaan, salavihkaa ja korvasta suuhun.
Merikotka. Sipistiin. Merikotka. Supistiin.
Merikotka. Jupistiin.
Lähdin katsomaan.
Istuu jykevänä tuo elikko tahi seisoo lakkapäässä.
Uljaana kuin kotka.
Ota siitä nyt selvää, kumpaa se oikein tekee.
No siellä se kuitenkin on, lintujen kuningas.
Päätään kääntelee, kiroilee,
väistelee varisten ja korppien paskoja.
Saatanallinen mekkala kuin Talikkalan markkinoilla.
Ohoi! Huudan sekaan. Minkä perän otuksia?
Lensin ensin näillä main muuten vain,
lepopaikkaa hain,
varisparven perään sain.
Paskovat silmille. Kutaleet.
Kertoo tämä wanha merikotkan rontti
kun siltä kysyn puun alta.
Päästän pälkähästä.
Tongin rintataskustani sianpotkan,
höyrytettyjä lanttukuutioita,
sekä purkin karpalohyytelöä
ja urkin haastattelua - saan.
Nyt tiedän, painavinta on salaisuus
joka jää kertomatta.
Kommentit