Havahdun sinisestä unestani sinirinnan lauluun
yli uinuvan unimeren tyvenen pinnan.
Mielelläni maksan minä tämän hinnan.
Hivutan luomeni huomeneen,
sininen auer haihtuu warhaiseen aamunkoihin.
Kaste helmeilee odelmassa.
Kirkasta kuin päivällä;
yö työttömäksi joutunut on,
sijan siipiniekkain lauluun antanut,
viitat tummat mukanansa kantanut.
Tulee sitten milloin tulee.
Siitä herään, tarkennan katseen kellotauluun,
kaksi yli kaksi,
wirkoan täyteen terään.
Enää paremmaksi pane,
tuskin kukaan,
joka mukaan yöhön,
kutsuu laulutyöhön - yöttömään,
on muu kuin sinirinta.
Sopii mulle tämä hinta.
Luulen tuulen eilisen sen tuoneen,
näille maille paljahille,
rakkaisille, rikkaisille, rukkaisille, tokkaisille,
keltaisista kulleroista kukkaisille,
jäkälistä nukkaisille.
Kommentit