Yksikorvainen susi jolkuttaa tunturissa jonnekkin.
Tuuli ajaa sitä takaa ja pörhöttää selkäpiitä.
Vetää kaikista ovista.
Kostea, hyinen tuuli tukkii karvan alle atimaan.
Pääly- ja alukarvan väliin; siinä on nokko hyvä paikka.
Kun tuttuja hileitä kimppaan kertyy,
niin jo juttukin vertyy ja puhetta hersyy.
Ne hukan piillä eloonsa puuttuu, huurteeksi muuttuu.
Liittoon liittyy; jäiseksi kuoreksi riittyy.
Yksinäinen,
ketusta koivun ritvaan tupakille loikannut kirppu,
vilusta hytisevä,
hoksaa uuden isännän ja harppaa hukan selkään.
Skarppaa ja tukkii syvälle villaan.
Pelkää että jäätyy ja päätyy raatona hangelle.
Pakkasen kaatona Kuukkelilammelle.
Koputtaa lonkkaan ja hoputtaa hukkaa:
Vetää kaikista ovista!
Ei toimi, purasee aimo palan kankusta.
Hörppää williä verta kyytipojaksi.
Jo keula ääntää, harmaata päätä ahteriin kääntää.
Näykkää hampailla, alkaa manailla, ruokaa haikailla.
Murisee ja turisee:
Ei kärsi enää aikailla, tai ensi yönä ruokaa vailla ollaan.
Siinä ohje pollaan ainut, herkistänpä vainut.
Vetää kaikista ovista.
Kommentit