Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
16.03.2008 - 07:19




Eilen ajelimma Angelin tietä. Siellä oli melko lumisen näköistä.
Osaa jäkäläkuolpunasta peittivät vasta sataneet porot.
Niitä oli eri-ikäisiä, näyttivät kuopivan puolukoita eineeksi.
Niille on kai kerrottu että keväällä kannattaa
syödä marjoja ja hedelmiä.

Keskiverto porolle joka rymyää ja reuhtoo hangessa koko
vuorokauden ynnä vielä pakkaset päälle, riittää kun kerää
vuorokautta kohden 15 kiloa puolukoita ja syö ne.

Niistä se saa tarvitsemansa kalorimäärän. Jos tuo hurahtaisi
tyystin terveyttään vaalimaan, sen pitäisi kerätä vuodessa
5,5 tonnia puolukoita ja vielä syödä ne.

Siinä olisi kuitenki semmoinen hyvä tola, että varmaan iniminen
ei kaipaisi enää puolukkasurvosta poronkäristyslautaselle...




Samalla tiellä, Kettukosken yläpuolla oli tämmösiä epeleitä.
Sekatokka nuoria joutsenia. Pari wiime kesästä. Olivat
ilmestyneet keskiviikkona eli 12.3.




Wähän aikaa odottelimma assistentin kera, niin kamusivat
kuivattelemaan itseään jäälle kun aurinko pisti esiin.




Tässä on näkymä Hyljelahden jäätieltä Peldoaivvin suuntaan.
Siis luoteeseen suurinpiirtein. Tasan.

Kun sitten Qnauta tuossa kommentissa päivitteli,
että mistä pirusta minä tuon hylkeen tänne nappasin
niin tulkoon valkeus:

Hyljelahti - Nuárjuluohtá
Lähemmä siitä että,  Inarinjärvi, Suomen 3. suurin, on
muinoin, jo ennen talvisotaakin, ollut jättimäinen, reilu
150km pitkä vuono Jäämerestä lounaan-koillisen suun-
sesti.

Elikkä vedet ovat seilanneet eeskahtaalle nykyisen
Näätämön kautta jostakin  Jäämeren syöverilöistä.
Sieltä suurin ja piirtein.

Kun vielä nykyisinkin hylkeet  tukkivat itsensä lohien
perässä Tenojokea pitkin ylämäkeen vaikka Suomen
hallitus ja €U ovat sen nimenomaan kieltäneet sakon
uhalla,  niin enpä pitäisi minään suurena ihmeenä,  jos
ennen €Un keksimistä hylkeet olisivat ihan omin päin,
heti jääkaappiajan jälkeen, rynnineet ihan Inarinvuo-
non
perille saakka. Jopa tälle perälle saakka.


Hyvin luultavaa onkin, että sen ajan metsästäjäkansat
ja heimot,  muinaissaamelaiset,  ovat  sen  hyljekannan
popsineet suuhunsa ja pistäneet nahkat ympärilleen.

Kun se ei ollut tuo riinpiissikään vielä silloin
oikein voimissaan eli parraassa iskussa.

Inarijärvi on  nykyiselläänkin vain n. 115m
merenpinnan yläpuolella. (Saimaa n. 75m.)
Se purkaa vetensä  Paatsjokea Petsamon
suuntaan ja sitten Jäämereen.

   
kuunauta kirjoitti 16.03.2008 - 08:01
Onpa teillä ollu komiata kuvattavaa! Kyllä ne joutsenet aikaisin tulee sinne odottelemaan kevättä... mutta kuinka kummassa sinne perälle on eksyny nimi, jossa mainitaan hylje??
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 16.03.2008 - 09:55
Kuunauta:
Noooo - met olema parempiosasia. Se on varmaan jotakin €U-tukijuttuja.
Tuon hylkhen met pistimmä tuohon yläkerran rappusille.
Mimosa kirjoitti 16.03.2008 - 11:18
Kauneita kuveja!

Lapissa elomme aikana lintulaudan auringonkukansiemenet houkuttelivat kovasti porojakin. Yhdellä oli sitten tapana aina popsimisen jälkeen työntää kuontalonsa keittiön ikkunaan kiinni ja tirkistellä sisälle, että mitähän ne Etelän hörökorvat sisällä puuhaavat :)
Isopeikko kirjoitti 16.03.2008 - 11:36
Peikkopa katteli noita tienoita kuukelin satelliitista. Ei ihan pääse tunnelmaan käsiksi, ikään kun jäisi jotain vaille. Yhtään poroakaan ei näkynny, karhuista puhumattakaan. Vaan taitavat ruojat vedellä hirsiä vielä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 16.03.2008 - 12:06
Mimosa:
KOtiporohan tukii sisälle jos vain luvan saa. Ei mittää häpyä. Paskoo lattialle, että ropina kuuluu.

Isopeikko:
Joo siulla on liian harva silmä vielä sen kuukkelis kanssa kun vahtoot nouta kaulansa venyttäneitä.
Mutta jo vain kouvon sie saatat nähäkki kun tälläät sen pitkän silmän Ranuan eläinpuiston karhutusaitaukseen.
hejoko kirjoitti 16.03.2008 - 15:29
On siinä porolla popsittavaa. Ihan kitalakea kiristää tuollasen puolukkamäärän ajattelu.
Voisikko muuten seuraavan kerran poron nähessäsi, pistää sanan kiertämään ja varottaa niitä Lellestä, yhestä keskieuroopan naisimmeisestä. Lähti taas sinne rymyymään ja on ennenkin hiihtäny poroja nurin. Onneksi ei ole sattunut, poroja meinaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 16.03.2008 - 16:12
Hejoko:
Sanotaan-sanotaan, käsken wielä laittaa kypärät päähän ja nakata sarvet hiiteen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Sivu on optimoitu 1024 x 768
tarkkuudelle
N 69° 6' 10"
E 27° 12' 13"
Joku tolkkuhan se pitää olla -
no näillä höpötyksilläkin...

Sivut
Tassutellen
Kävijälaskuri


Ilman jälkiäkin
voi tassutella
All of the images on this site are things
I found on the web.
As far as I know,
they are not copyrighted.
If you find an image that belongs to you,
Contact Me and it will be removed at once.

Käsi ilmaisee ÄÄNI-linkin!

B.B.W.
 R.U.S.U.
ruinous subconscious


 M.U.T.U.
mutual tuning

Intiaanit istuivat
nuotiolla kun mustakaapu
saapui.
"Tervehdys miehet!
Minä tulin tuomaan teille
nyt jeesuksen."
Hän sanoi.
-:-
Kului runsas tovi ennen
kuin loppumattomalta
tuntuneen tuijottelun
jälkeen eräs joukon
nuorimmista sotureista
hiljaa vastasi,
miehiltä luvan saatuaan:
"Meillä on jo jänis."
Mitä on elämä?
Se on tulikärpäsen tuikahdus yössä.
Se on puhvelin puhahdus talvella.
Se on ruohikossa kiitävä
pikku varjo, joka katoaa
auringonnousuun.
 
Korpinjalka,
mustajalka-intiaani

Intiaanikoruja,

käsitöitä sekä taidetta.
 


SPECIAL THANKS to:

First People


All rights & frogs
© 1492-2007
Osota hoinene