Linnunradalle minä levänneen mieleni suistan.
Irroitan talven valkoiset kahleet,
sysään syrjään hyytävät vyyhdet wiimojen.
Kirvoitan sanojen kielen, päästän vapaaksi mielen.
Yöttömän yön tähtisumujen taakse annan taipua,
taitse taivaankaarien vaipua.
Kihun kirkunaan kylvän hauraan päähänpiston,
virvoitan henkiin hennon tuuman,
yllytän kukkimaan kuvitelmani.
Isken kipinän ja niin minä muistan.
Päätäni puistan yhä,
kun palaa muisto erään tunturiretken.
Oli pyhä.
Annan aatoksen lentää, entää kauas kairojen taa,
Sallin palata wanhaan kesään,
kun kurkotan kallion kielen tunturihaukan pesään.
Poimin jälleen sen hetken kun keksin.
En vain tiennyt et' sitä tietoa etsin,
kun kurun sammaleista pintaa alas hiljaa luistin
pienen hiekkaisen kummun vyörymään suistin.
Ja samalla oiwalsin miksi lintu voi lentää,
mut' ihminen ei.
Helppoa - lintu ei pelkää.
Irroitan talven valkoiset kahleet,
sysään syrjään hyytävät vyyhdet wiimojen.
Kirvoitan sanojen kielen, päästän vapaaksi mielen.
Yöttömän yön tähtisumujen taakse annan taipua,
taitse taivaankaarien vaipua.
Kihun kirkunaan kylvän hauraan päähänpiston,
virvoitan henkiin hennon tuuman,
yllytän kukkimaan kuvitelmani.
Isken kipinän ja niin minä muistan.
Päätäni puistan yhä,
kun palaa muisto erään tunturiretken.
Oli pyhä.
Annan aatoksen lentää, entää kauas kairojen taa,
Sallin palata wanhaan kesään,
kun kurkotan kallion kielen tunturihaukan pesään.
Poimin jälleen sen hetken kun keksin.
En vain tiennyt et' sitä tietoa etsin,
kun kurun sammaleista pintaa alas hiljaa luistin
pienen hiekkaisen kummun vyörymään suistin.
Ja samalla oiwalsin miksi lintu voi lentää,
mut' ihminen ei.
Helppoa - lintu ei pelkää.
Kommentit