SUSi iNiMiSEKSi JA iNiMiNEN SUDEKSi 12. Luku
263116.jpg

Siitä on jo aikaa  toista kuukautta  kun susi jolkutteli
Lapinlahden-Nilsiän rajamailla  Savossa ja otti sitten
kunnon vauhdin ja loikkasi kurvissa raviin.

Ja hylkäsi savakot ja muutkin Koljonvirran sissit
tulkitsemaan  hakkapeliitan jälkiä  ja valmistele-
maan susijahtia.


Siitä se  silloin joulun alla  oijusteli suunnitelmiensa
mukaan viteliköitä  ja selkosia  pitkin Kuusamon lie-
peille.  Viivähti jonkun päivän Kitkajärvien maastos-
sa, kun oli muka kuulevinaan  taas jotakin huohotus-
ta ja puuskutusta, risujen katkeilua ja rytinää.

Kamusi Kuivasenvaaran  laelle Purnun suunnalla,  ulvaisi
muutaman kerran tiedotusluonteisesti että tulkaa vaan,
ei saatana  omilla mailla pelota.  Oli kuulleet  Lompsissa
asti. Ulwonnan.

Näitä ääniä  se kai Rudolf siellä  perässä rumutessaan
kuuli ja luuli kutsuksi,  kunnes sitten hävitti jäljet siinä
Solehmaisen Inkerin mökkitien ristillä, Kuusamo-Oulu-
tiellä. Se juuri, se Inkeri joka sekoitti hameenhöyryillä
hetkeksi miehen pään tyystin.  Se joka ei  pitänyt käsiä
ristissä. Eikä jalkojakaan.


Hukka lähti  niiltä seisoviltaan  jolkuttamaan,  kaarteli
seuraavana yönä Tolvan selän yli ja luoteisrantaa Pato-
niemen kautta Oulangan kansallispuistoon.

Siellä viivähti muutaman päivän taukoa pitäen.  Nappasi
vaiviutuneen peurahirvaan. Sarvi oli tökännyt sen lavan
alle kiistellessä ja siitä äkeytynyt niin että etumaisista
jaloista toinen oli joutunut viralta.

Hukka nappasi hirvaan, sai sen raahattua syrjemmälle,
näreitten suojaan, riutoilta suojaan. Alkoi sitten susien
perinteiseen  tapaan einehtiä.  Maha niin  täyteen, että
soi.  Pinkeänä kuin rantapallo ja  sitten ruumiin viereen
maate, kuolemaa lainkaan kammoten.
Siinä sitä on aikaa mietiskellä tätä elämänmenoa.


Se on susien tapa,  syödä napa täyteen  ja sitten huilata
täysillä. Pöty-pötyä ovat ne höpöpuheet, susi muka himo-
tappaja.  Kuka saatana se viitsii koko ajan listiä hengiltä,
kun on parempaakin tekemistä.  Kuten vermistelyä ynnä
muuta loikoilua ja joutavanpäivästä puuhaa.

Toisaalta selityshän sille anhittomalle tappamisellekkin
olisi, jos vain joku  viitsisi sen kuunnella.  Asiahan on sil-
läviissiin nimittäin, että jossain vaihessa on pysähdyttä-
vä eines ottamaan.  Kun sinä sitten  olet aloittelemassa,
niin heti  siihen saatana  poromies pörrää  Linksillään ja
suoltaa susihaulia kylkiin.  Kokeilkaapa itse  syödä sem-
moi
sessa metelissä ja paukkeessa.

Pakkohan siitä on liueta livohkaan,  ottaa seuraava
eines ja kun sitä aloitat, niin jo kohta saatana taas
joku ukko möyrii  koneensa kanssa perässä. Tuli-
luikkuineen.

Kyllä sitä nälkäänsä tappaa,  ei siinä pirukaan auta.
Syötävä on.  Ei se tuo poromieskään ymmärrä että
meillä susilla on nyt isompi piikki auki €U'n puoles-
ta,  antaisi einehtiä rauhassa  ja tyytyisi muhevaan
setelitukkoon.  Niinpä se tekee  lammaspaimenkin
Kreikanmaalla ja Epsanjassa. Rahana ottavat.
Syleksivät aamulla kattoon, väistelevät ehtoolla.


Tuumii hukka, venyttelee,  vanuttelee,  syö napansa
täyteen jo kolmatta kertaa, vaipuu taas levolle, las-
kee silmänsä kiinni.  Väkevät lihapierut myrkyttävät
kuusen persiistä.  Pari lapintiaista pyörtyy  ja tipah-
taa kuin jälkiruoaksi suuhun.

Neljäntenä päivänä pierut houkuttelevat paikalle
korpit,  pian saapuvat närhet  ja sitten kuukkelit.
Ketun naamakin vilahtaa vitelikössä.

Hukka kavahtaa jaloilleen, viruttelee keulan  ja perän.
Varistaa turkin,  katsoo vielä haaskaan ja päättää läh-
teä oijustamaan  Viimatunturin yli suoraan Savukosken
suuntaan. Sieltä Värriön kautta Seitajärvelle ja sitten
lopulta kai Vintiläkairan ja Painopään maastoon.

Siellä on jo niin wittumaista rakkaa ja kivikkoa,  pirun-
peltoa, että siellä ei kelkalla pääse, eikä oikein millään
muullakaan konstilla.
Ja lähtee  hyvästejä jättämättä.  Katoaa  witelikköön.
Kuin varjo yhtyy toiseen varjoon.


Värriön  tienoille  osuu yöaikaan,  nappaa  hölmistyneen
jäneksen sillankorvasta,  hotkaisee kitaansa ja päättää
jatkaa aurattua tietä pitkin Seitajärvelle. Ei siellä osaa
ketään yöllä vastaan tulla. Hyppää metsäuralle ja suun-
taa Kuivapäälle,  siitä Vintiläkairaan.  Siinä jää Pohjosen
Veli, Värriön äänikin morjestamatta.  Nukkuu kai  sekin
yösyömmellä jonkun tunnin,  vaikka kuinka  luontomiehiä
onkin.

Kamuaa  aamuhämärissä Vintilätunturin  luoteiskulmalle
taukoamaan  ja alkaa  katsella maisemia.  Samassa huu-
let jo kiristyvät.  Katse tarkkoo  Pirttivaaran suuntaan.
Saatanansaatana! Pottukämpän piisistä nousee savu!


Susi tietää että  siinä likellä on kyllä vanha Vintilän
erotusalue,  olisikkohan  poromiehet  tänne saakka
ehättäneet? Tulleet tänne akkojaan pakoon, wiinan
juontiin vaikka.

Joka tapauksessa  tässä on nyt päivä vahdittava
mitä liikettä  siellä näkyy.  Kelkkoja ei  kyllä näy,
olisivatko ne kämpän takana? Se tuumii ja kurot-
telee. Nousee iltapäivällä  ja oijustaa kämpän luo
Vilhelminharjun laelle.  On sen  verran ylempänä,
että jos koiria on rantteella, eivät saa vainua.

Hämärissä valpastuu.  Kämpän ovi  raottuu. Ulos
kirmaa neljää  suurta koiraa. Lempolainen! Susia
ovat, kyllä susi hukan tuntee. Ulos kamuaa ukko,
kirjavissa vaatteissaan.

Nahkapaita  ulottuu polviin,  peurannahkahousut näkyy
olevan, musta pitkä tukka ja kahdella letillä, hiuksissa
nauhaa ja sulkia.  Kaulasta roikkuu  nahkanyörissä luita
sekä jotain muuta sälää. Ukko komentaa susia,  äkisee
niille. Sudet asettuvat ukon ympärille kuuntelemaan.


Yht'äkkiä Ettisselän suunnalta  lähenevä surina
keskeyttää palaverin. Pihaan kaartelee kelkka-
mies  Linksillä.  Perässään reki  ja reessä välly-
jen alla ukko. Tai mies paremminkin, susi näkee
harjunpäältä. Sänkipartainen mies.

Mies kaivaa perperin taskusta jotain ja ojentaa sen
kelkkamiehelle joka nyökkää, tukkii sen poveensa ja
painaa kaasua ja kohta kuuluu enää vaimeneva surina
tulojälkien suunnasta.

Susi miettii - jotain kumman tuttua tuossa on,  tuossa
ukulissa. Ja tuokin kämpästä ulos astunut,  jotakin on
siinäkin semmoista,  että tuntuu  kuin se pitäisi tietää.
Ei
vain nyt pakkaa päähän.

Asettautuu makuulle ja päättää, että hämärän tultua
lähtee tutkimaan tilannetta lähempää. Susia kun ker-
ran
ovat - Nouproblem!  Homma hoituu,  teen heimon
virallisen lähestymisen,  ei siinä sen kummenpaa. Asia
on sillä selvä.


Hämärissä nousee makuuksiltaan  ja lähtee varovasti
laskeutumaan harjulta kämpän suuntaan. Vikisee siltä
varalta että joku susista on vartiossa.  Kuulee jonkun
kaltaisensa olevan tulossa.  Vikinä on susien kieltä, se
mer
kitsee samaa kuin tunnussana inimisillä.

Pian se kuulee tassutusta ja kymmenen
metrin päähän pysähtyy koko lauma, ne
olivat kaikki kuulleet lähestymisen.

Vaikka on hämärää,  se katselee  hieman niiden ohi,
merkiksi, että se ei ole tullut haastamaan niitä.
Korvat ovat sivulla, koska se ei tiedä vielä mikä on
homman nimi.  Häntä selvästi  peräpäätä alempana,
viestittämässä, että ystävänä tässä tullaan.

Mitään dramatiikkaa ei mahdu kohtaamiseen. Haistellaan
peräpäät ja mahanaluset sekä nuolaistaan posket. Tode-
taan,  että isompaan riitaan  ei näillä  näkymin  ole mitään
erikoisempaa aihetta. Tämä on tutustumisesittely susien
malliin  ja vastaa  suurinpiirtein  sitä samaa  löpinää  mitä
inimisetkin kokkareilla puuhastelevat.  Elikkä kuka mitäin
juo,  joku maitoa,  joku kurria,  joku wain linnunmaitoa eli
wiinaa.

Tosin  sillä  erotuksella,  että joutavanpäivästä  juoruilua
ja tekopyhää paskan puhumista susien  tapaamisissa koe-
tetaan vältellä viimeiseen asti. Se kun vaikuttaa niin kovin
typerältä.


Lopulta pääsevät  suupuheille. Tarinan susi  esittelee
itsensä Ani-Opoiksi, onnettomaksi, mutta kutakuinkin
viralliseksi sudeksi jonka kohtalon Kohtalo otti omien
keppostensa kohteeksi.

Toiset esittelevät myös: Kookkain, tummahko uros on
Jamano ja toiset sen sisaria: Savane - vanhin, Ajuni -
vaalein ja Orka - pienin, keskiharmaa.


Heti kättelyssä sopivat että Ani-Opoi otetaan remmiin.
ja käskytyksessä Jamanon ja Savanen jälkeen seuraa-
vaksi. Ajuni ja Orka ovat sitten.

Ani-Opoi paloi halusta päästä kuulustelemaan.
Mikä on koko  tämän savotan nimi?  Mikä ihme
on tämä homma?

Jamono kertoi että he olivat kaikki kuuluisan nenetsi-
Šamaanin,  Riđhhu-Eđeléin  palveluksessa. Suorittivat
vartiointi, partiointi ja metsästyshommia.  Ja toimivat
viimekädessä hänen henkivartijoinaan.

Ne pyysivät Ani-Opoita mukaansa kämppään, sanoivat
että Riđhhu-Eđeléi  kyllä kertoo mitä,  missä ja miksi.
Että turhaan  hänelle ei silloin lapsena  annettu nimeä
Labuta, "poika joka puhuu paljon..."

Susi siis elää ja näyttääpä  Rudolfkin elävän yhä.
Jos Ukko ylijumala suo ja Riđhhu-Eđeléi, niin nyt
seuraakin hyvin erikoista jatkoa  tästä eteenpäin
tällä osastolla.
1067890.jpg  
Warhemmat osat löytyvät tuosta OIKEALTA! >>>>